Korihait säilyi voittamattomana kautta ennen pelattavissa harjoituspeleissä, kun se voitti kenraaliharjoituksessaan Pyrinnön 98-85 perjantai-iltana.

Odottavan oloinen Pohitullin yleisö sai perjantaina todistaa varsin fyysistä koripalloa. Kotijoukkue hallitsi peliä muutaman pinnan erolla ensimmäiset kaksi jaksoa, johtaen peliä välillä jo yli kymmenellä pisteelläkin. Puoliaikaan mennessä Pyrintö sai kuitenkin paremmin kupletin juonesta kiinni ja oli kaffepaussilla enää kolmen paunan päässä, lukemissa 47-50.

Puoliajan jälkeen miteltiin erittäin vaiherikasta koripalloa. Kotijoukkue puolusti harmaapaitojen pillit soimaan varsin tiuhaan tahtiin ja viiden virheen rasittamina penkille marssivatkin sekä Mikael Herbert että Marcus Van. Pyrintö antoi tasoitusta samasta syystä Antero Lehdon verran ja maajoukkuemies Joonas Cavenin liukastuttua pahan näköisesti, myös hän joutui penkille nilkkaansa lepuuttamaan.

Viimeiselle jaksolle lähdettiin tasatilanteesta 70-70. Ratkaisun avaimia pelin lopussa kilisytteli sähäkkine käsineen 19 pistettä viimeistellyt Reginald Bratton. Brattonin näytettyä joukkuetovereilleen hieman esimerkkiä taisteluhengestä, alkoivat muidenkin ranteet lämmetä. Kolkkeja viskelivätkin lopulta niin Emmanuel Holloway, Panu Peltokangas kuin Aapeli Alanenkin.

Illan pistekuningas oli 25 pinnaa tehtaillut Holloway. Kotijoukkueelta kaksinumeroisiin lukuihin ylsivät myös Bratton (19) Peltokangas (14), Mikko Jalonen (11) ja Van (10). Pyrinnön parhaat pistenikkarit olivat Wally Judge (17) ja J’Nathan Bullock (17).