Kautta aikain ensimmäinen koripallon Mestarien liiga Joensuun Katajan osalta keskiviikkona, kun se isännöi Israelin mestari Maccabi Rand Mediaa. Ottelun ylösheitto tapahtuu klo 19.

Kataja ja Maccabi Rand Media kohtasivat viime kaudella FIBA Europe Cupin jatkolohkossa. Israelilaiset olivat tuolloin pykälää urheilullisempia ja voittivat sekä kotonaan että Joensuussa. Teemu Rannikko jakeli näissä kahdessa kohtaamisessa yhteensä 26 koriin johtanutta syöttöä (ka 13,0).

Takakentällä on nopeutta kapteeni Nitzan Hanochin, Avi Ben-Chimolin sekä etenkin ennakkoon supervaarallisen, Kataja-sentteri Nino Johnsonin vanhan pelikaverin Joe Jacksonin muodossa. Yleispelaajat, Suomestakin (valmentaja Greg Gibsonin ex-seura Bisonsista) tuttu Anthony Hilliard sekä Patrick Richard, ovat paitsi kookkaita myös taitavia. Isojen miesten kolmikko, maajoukkueratsu Elishay Kadir, aikanaan Forssassa ammattilaisuransa startannut Charles Thomas ja Javon McCrea, pelaa röyhkeästi ja käyttää fyysisyyttään armotta hyväkseen.

– Maccabilla on todella ”syvä” kokoonpano, päävalmentaja Gibson näkee Katajan sivuilla.

– Heillä on asettaa jokaiselle pelipaikalle kaksi laatupelaajaa ja mahdollisuus pyörittää jopa 11 pelaajan rotaatiota. Anthony (Hilliard) teki edellisessä ottelussa 25 pistettä ja hän sekä (Charles) Thomas, joka on monipuolinen – heittää, ajaa, repii levyreitä – ovat ennakolta ehkä ne meille kaikkein vaikeimmin pideltävät kaverit.

– Kaiken A ja O tulee olemaan pelaaminen joukkueena. Jos pystymme siihen, uskon, että meillä on keskiviikkona hyvä mahdollisuus.

– Haluan, että olemme aivan alusta lähtien aggressiivisia, puolustuksen täytyy toimia. Jos onnistumme levypallopelissä ja saamme minimoitua heidän hyökkäyslevypallonsa, meillä on mahdollisuus juosta – asia jossa olemme hyviä – jolloin tulemme varmasti olemaan ”ok”.

– Tavoite on ottaa heidän hyökkäyksestään pari juttua pois, mutta kyseessä on joka tapauksessa niin taitava ryhmä, että myös yksi vastaan yksi -puolustuksessa on pärjättävä.

– Hyökkäyksessä tiedostamme, että he vaihtavat paljon. Meidän tulee olla nopeita ja pitää tempo korkealla, pyrkiä pääsemään heitä askel edelle, Gibson suunnittelee.

Kotijoukkueen terveystilanne on ennen ottelua hyvä.

– Kaikki ovat terveinä, koputetaan puuta, Gibson hymyilee.

– Pelaajien minuutit Korisliigassa on pystytty pitämään kohtuullisina millä on tietenkin ollut oma merkityksensä.

Gibson ei salaile tyytyväisyyttään sen suhteen että pääsee ryhmänsä kanssa haastamaan huippujoukkueita.

– Pelaaminen minkä tahansa maan mestarijoukkuetta vastaan on aina erityisen hienoa. Kaiken kaikkiaan olen todella innostunut ja kiitollinen siitä että organisaatiomme tarttui tähän mahdollisuuteen ja lähti pelaamaan Mestarien liigaa. Olen kilpailuhenkinen ja pidän siitä kun pääsen haastamaan taitavia vastustajia. Uskon, että tulevat kokemukset auttavat meitä myös Korisliigassa, tekevät meistä entistä kovemman joukkueen.

Kattavampi esittely Maccabi Rand Mediasta löytyy Katajan sivujen otteluennakosta.