Korihait pelaa viikolla kaksi ottelua Pohjanmaalla, kun keskiviikkona vastaan asettuu Karhu ja torstaina matka jatkuu Lapualle Kobrien vieraaksi.

Korihait on voittanut neljästä pelaamastaan ottelustaan tähän mennessä yhden ja hävinnyt kolme edellisotteluaan. Korihaiden toistaiseksi ainoa voitto on juuri Lapuasta sarja-avauksessa.

– Lapua on parantanut sen pelin jälkeen eli tilanne ei ole sama, Korihaiden kapteeni Mikko Jalonen muistutti Korihaiden sivuilla.

Kauhajoki pystyi selättämään KTP:n viime viikolla ja tämä oli Karhun avausvoitto. Kaksi muuta matsia ovat olleet tappiollisia. Häviöt BC Nokialle ja Seagullsille ovat tulleet kuitenkin alle kymmenen pisteen marginaalilla.

Haikippari Jalonen vakuutti, että huolimatta kolmesta tappiosta haiparvi ei syöksy syviin vesiin.

– Tuskinpa muutkaan joukkueet Joensuusta tai Helsingistä onnistu montaa voittoa ottamaan. KTP-peli meidän olisi pitänyt hoitaa, mutta kyllä me vieraspeleissä pelattiin pitkiä pätkiä mallikkaasti. Viisi vastaan viisi -hyökkäystä meidän pitää parantaa. Se menee välillä seisoskeluksi ja pallo jää jonkun käsiin, Jalonen selvitti.