Suomen 18-vuotiaat pojat aloittavat perjantaina A-divisioonan EM-kisaurakkansa Turkin Samsunissa. Avausottelussaan Jyri Lohikosken luotsaamat Sudenpennut saavat vastaansa B-lohkon ennakkosuosikin Saksan.

Suomi pelaa äärimmäisen kovatasoisessa lohkossa, jossa ovat Suomen lisäksi isäntämaa Turkki sekä Kreikka. Suomi alkulohkon peleissään perjantaina Saksan, lauantaina varmasti ison katsojajoukon edessä Turkin sekä sunnuntaina Kreikan.

Suomen joukkueessa pelinrakentajan paikkaa tähdittävät Edon Maxhuni, Erik Waxlax sekä Severi Kaukiainen. Heittovoimaa kakkospaikalla tuovat Andre Gustavson, Eero Innamaa, Ricky Waxlax ja Teemu Knihtinen. Laitureina viilettävät Vili Nyman, Elias Valtonen, Ville Haapoja ja Robert Bärlund. Sentterin tontin täyttää taas Hannes Pöllä.

Alkuperäisesti EM-kisat piti alkaa heinäkuun lopussa, mutta ne päätettiin lykätä myöhemmäksi Turkissa kesän aikana olleiden levottomuuksien takia. Tiukan aikataulun vuoksi EM-kisoja muokattiin niin, että lohkovaiheen jälkeen kaksi parasta joukkuetta etenevät suoraan puolivälieriin. Kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet joukkueet taas pelaavat sijoista 9.-16.

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa EM-kisojen B-alkulohkossa isäntämaa Turkin, Saksan ja Kreikan. Viisi korkeimmalle sijoittunutta joukkuetta EM-kisoissa ansaitsevat paikan vuoden 2017 19-vuotiaiden MM-kisoihin.

Suomen 18-vuotiaat pojat EM-kisoissa 2016
4 Waxlax Erik
5 Maxhuni Edon
7 Gustavson Andre
8 Innamaa Eero
9 Kaukiainen Severi
10 Nyman Vili
11 Valtonen Elias
12 Waxlax Ricky
13 Haapoja Ville
14 Bärlund Robert
15 Pöllä Hannes

Päävalmentaja Jyri Lohikoski
Valmentaja Jari Nykänen
Valmentaja Jyri Lehtonen
Naprapaatti Milos Dobras
Joukkueenjohtaja Ville Neva