Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen mitalipelihaaveet kaatuivat Turkin Samsunissa pelattavissa EM-kisoissa. Sudenpennut hävisi puolivälierissä Italialle niukasti 56-61 (27-27) ja Suomi pelaa täten sijoista 5-8.

Panoksena on edelleen 19-vuotiaiden MM-paikka, jonne yltävät EM-kisoissa viisi korkeimmalle sijoittunutta.

– Tulokseen olemme pettyneitä, se on selvä juttu. Tavoitteena oli voittaa ottelu ja siihen emme pystyneet. Kääntöpuolena kyllähän siellä tapahtui hirveän paljon hyviä asioita. Lähestulkoon läpi pelin puolustimme valitun taktiikan mukaisesti melko hyvin, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen kolmannella neljänneksellä Sudenpentujen hyökkäyspeli muuttui ajoittain puuroksi. Suomi ryntäsi kerta toisensa jälkeen italialaisten muodostamaan puolustusmuuriin ja harvat onnistumiset tulivat lähinnä yksilösuoritusten kautta. Neljänneksen loppuun mennessä Italia karkasi kymmenen pisteen johtoon, jonka Suomi kykeni vielä kaventamaan kahdeksaan 48-40 päätösneljännekselle.

Teemu Knihtisen (6/5) ja Edon Maxhunin (20/7) johdolla Sudenpennut raivasi itsensä ensin iholle, hetkeksi ohitse ja lopulta tasoihin 54-54 reilu kolme minuuttia ennen loppusummeria. Parin minuutin pisteettömän jakson jälkeen Italia oli tehokas viimeisellä minuutilla nousten 59-54-johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä enää 10 sekuntia. Hannes Pöllän donkki toi vielä hetkeksi Suomelle toivoa, mutta Italia viimeisteli voittonsa vapaaheittoviivalta.

– Kolmannen jakson synkät hetket ja hyökkäyspelin keskinkertainen laatu johtivat siihen, että peliä ratkaistiin lopussa. Italian poika oli vielä tällä kertaa parempi. Vaikka harmittaa vietävästi, niin kyllähän nämä pelit antavat uskoa, että kyllä työ tekijäänsä kiittää. Suomalainen koripallo tulee vielä pääsemään Euroopan neljän parhaan joukkoon.

Suomi siirtää nyt katseensa mahdolliseen 19-vuotiaiden MM-kisapaikkaan, joka jaetaan EM-kisojen viidelle korkeimmalle sijoittuneelle.
Ottelutilastot