Alkukauden Argentiinassa pelannut Juho Nenonen palaa Korisliigaan ja vahvistaa loppukauden ajan Salon Vilpasta. Nenosen ulkomaille lähdön sovittu päivämäärä meni umpeen sunnuntaina ja mikäli Vilppaan viime kauden kapteenin pelilupa-asiat saadaan kuntoon, iso laituri nähdään tositoimissa keskiviikkona Kouvolassa.

Yllätyksenä alkuvuoden kovin siirtouutinen tuskin tulee kenellekään, sillä Vilpas ja Nenonen ovat olleet läheisissä kontakteissa heti Argentiinan sopimuksen purkamisen jälkeen. Tuolloin sovittiin, että asiassa edetään rauhallisesti ja Nenonen sai maltilla tutkailla uutta työnantajaa. Sen verran sovittiin, että jos pelipaikka on Suomessa, seura on silloin Vilpas.

29-vuotias Nenonen lähti viime huhtikuussa Vilppaan puolivälierätappion myötä pikahälytyksellä Argentiinan pääsarjaan ja pelasi Regatas Corrientesin riveissä hienon kevään. Se poiki tälle syksylle uuden sopimuksen Argentiinan liigan ennakkosuosikeihin lukeutuvan Ciclista Olimpico de la Bandan riveihin. Alkuun kaikki näytti hyvältä, mutta ulkomailla kaikki ei aina mene kuin saduissa. Hän ehti pelata Olimpicossa 17 liigaottelua 5.4 pisteen ja 3.5 levypallon tehoilla.

Maajoukkueeseen kesän aikana noussut Nenonen on treenannut Vilppaan kanssa parin viikon ajan ja kauden loppuun ulottuva sopimus allekirjoitettiin sunnuntaina.

– Minulla on ollut tosi mukavat kaksi viikkoa treenissä ja kun ”Pantterinmetsästysluvatkin” ovat kunnossa, palaan erittäin hyvillä mielin takaisin Saloon. Meillä on hyvä ja kunnianhimoinen porukka kasassa ja tuntuu, että voin tuoda joukkueeseen vielä ekstraa. En ole harkoissa ainakaan jalkoihin jäänyt. Viime kauteen verrattuna nykyinen Vilpas on materiaaliltaan leveämpi ja ratkaisuvoimaa löytyy enemmän. Ei riitä, jos vastustaja pystyy pysäyttämään yhden tai kahden kaverin. Puolustushalu tuntuu myös kovemmalta eli napsua kovemmalla ryhmällä ollaan liikkeellä, pohtii paluumuuttaja Vilppaan sivuilla.

Kuinka lähellä lähtö ulkomaille oli?

– Jos huippudiili olisi ollut tarjolla, olisin lähtenyt. Päätin jo kuitenkin Argentiinasta lähdettyä, että mikäli sellaista kirkuvaa tarjousta ei pöydälle tule, jatkan mielelläni Salossa. Yhteydenottoja tuli ainakin Ranskasta, Argentiinasta, Israelista ja Japanista. On kuitenkin ainutlaatuinen tilanne palata seuraan, jossa on hienon viime kauden jälkeen mahdollisuus runkosarjan voittoon ja mestaruuteen, toteaa vanhalle pelinumerolle seitsemän palaava Nenonen.

Vilppaalle Nenonen tuo aivan uuden lisän joukkueeseen.

– Juho oli yksi sarjan parhaista kotimaisista pelaajista viime kaudella. Mitä pari viikkoa olen ehtinyt katsoa hänen tekemistään, hän on mennyt Argentiinassa eteenpäin entisestään. Juho tuo meille heittotaitoa, kovuutta, levypallovoimaa, kokemusta, johtajuutta ja kokoa. Kapeahko iso pää on ollut joukkueellamme merkittävä heikkous tähän asti. Se on näkynyt etenkin, kun on ollut virhevaikeuksia, vaivoja tai minuutit ovat kasautuneet liikaa. Juhon paluu korjaa tämän nopeasti ja mahdollistaa myös ison viisikon käyttämisen. Hän pystyy puolustamaan erittäin hyvin vastustajan senttereitä ja se antaa turvaa pudotuspelejä ajatellen. Olen erittäin tyytyväinen, että Juho valitsi monista vaihtoehdoista Vilppaan, arvioi päävalmentaja Joonas Iisalo.

Mikäli Nenosen pelilupa saadaan alkuviikosta Saloon, miehen ensiesiintyminen Vilppaan paidassa nähdään Kouvolassa keskiviikkona.