Karhu hävisi perjantaina jännittävän kärkikamppailun Vilppaalle. Karhun otteluraportti on erityisen mielenkiintoista luettavaa ottelusta.

Karhun otteluraportissa heitetään rankkaa piikkiä Tampereen Pyrinnön otteluraporteille.

– Tämä otteluraportti on omistettu maamme toiseksi suurimmalle yleisseuralle eli Tampereen Pyrinnölle. Miksi? No koska Pyrintö on nostanut itkemisen ja valittamisen kulttuurin otteluraporteissa aivan uudelle tasolle. Kun se ei riitä, että sovitusta poiketen ei kuvaa tai pistä jakoon otteluiden lehdistötilaisuuksia, niin on ehdottomasti aloitettava purnaaminen vastustajan vahvistuksista tai jostain muusta epäolennaisuudesta. Se on rohkeaa ja varmasti itärajan takaa tuotua korkeakulttuuria, mitä ainakaan Karhun verkkotoimitus ei ole rohjennut tehdä. Mutta nyt lähdemme samalle linjalle ja olemme kiitollisia Pyrinnölle, että he ovat avanneet uusia ovia, koska syyt tappioon ovat aina muualla, Karhun otteluraportissa aloitetaan.

Vilppaan ja Karhun ottelu oli viihdyttävä ja värikäs kamppailu, jossa varsinkin lopussa myös tunteet kävivät kuumina. Karhun otteluraportissa käytiin ottelua läpi hieman sarkastiseen sävyyn.

– Tuomarit olivat huonoja, suorastaan surkeita. Tuomareiden olisi ehdottomasti pitänyt viheltää Vilppaalle enemmän virheitä. Varsinkin heittotilanteissa, sillä Karhu oli selvästi parempi joukkue vapaaheittoviivalla. On suorastaan oikeusmurha, että Vilpas saa pelata tuollaisen kotiyleisön edessä. Se pitää melua, mikä häiritsee ottelun seuraamista hallissa ja jopa kotona. Käsittämätöntä touhua. Lisäksi Salohalliin ei oltu hommattua montaakaan Karhun kannattajaa. Mikä mättää? Miksei liitto voi tuohon puuttua?

– Ja itse kentältä. Epäreilua, että Pounds saa heittää noin tarkasti vaikeisiin rautoihin. Ja vielä niin kaukaakin välillä. Ja miksi salolaiset saavat palkata Statenin nopeuden omaavan pelaajan. Tähänkin SKL:n pitäisi puuttua ja luoda selvät rajat, millä nopeudella pelaajat saavat kentällä liikkua. Ei ollut reilua, että Karhun pelaajat jäivät kuin seisomaan, kun yksi mies juoksi nopeasti korille. Törkeää! Ja ottelun kuuluttaja, television juontajat ja kaikki olivat huonoja. Törkeän epäreilua!

– Terveisin Tampereen Yrintö, menneiden vuosien suurseura ja ehkä tulevaisuuden toivo, Karhun raportissa kirjoitettiin.

Otteluraportti luettavissa kokonaisuudessaan Karhun sivuilta.