Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting vietti päättyneen viikon Islannissa luomassa suhteita Suomen EM-kisojen kumppanimaan johtoon.

Zittingin isäntänä toimi Islannin koripalloliiton puheenjohtaja Hannes Jónsson, jonka lisäksi Islannin presidentti Guðni Jóhannesson vastaanotti Zittingin virka-asunnollaan Reykjavikissa.

Suomen rannoilla nähdään maan 100-vuotisjuhlavuoden sekä Helsingissä pelattavan EM-alkulohkon ansiosta todellinen ”viikinkivallankumous”, kertoo Reykjavikista tavoitettu Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting.

– Kaiken kuulemani perusteella Suomeen on tulossa EM-kisaviikonloppuna varsinainen islantilaisten invaasio, Zitting nauraa Koripalloliiton tiedotteessa.

– Tämän hetken arvion mukaan Islannista on saapumassa noin 2,000 fania kannustamaan joukkuettaan Helsingin EM-alkulohkoon, ja samaan aikaan Helsingissä pelattavaan jalkapallon MM-karsintaotteluun on tulossa toinen mokoma. Uskallan väittää, ettei Helsingissä ole koskaan nähty yhtä montaa islantilaisturistia yhtä aikaa.

Lisää islantilaisia arvovieraita on saapumassa Helsinkiin jo heti alkukesästä.

– Keskustelussani Islannin presidentin Guðni Jóhannessonin kanssa hän kertoi saapuvansa maahamme 1.6. järjestettävään Suomi100-tapahtumaan yhdessä muiden Pohjoismaiden valtionpäämiesten ja kuninkaallisten kanssa. Tiedossa on suuri Pohjoismaiden ystävien päivä, iloitsee Zitting.

– Jóhannesson kertoi myös halustaan tulla EM-kisoihin kannustamaan omiaan yhdessä kahden tuhannen kuuluisan islantilaisfanin kanssa. Hän sanoi tekevänsä kaikkensa, että vierailu toteutuu.

Zittingin kertoman mukaan keskusteluissa Islannin valtion ja koripalloliiton johdon kanssa korostui kerta toisensa jälkeen kahden Pohjoismaan henkinen samankaltaisuus. Molempien maiden maajoukkueet pelaavat periksiantamatonta, yhteistyön voimaa korostavaa vauhtipalloa.

– Jalkapallo ja koripallo ovat kumpikin lajeina suuressa suosiossa Islannissa. Puhuimme yhdessä siitä, kuinka suuri merkitys Islannin EM-kisapaikalla Berliinin alkulohkoon oli vuonna 2015 ja kertailimme yhdessä Islannin viime kesän jalkapallon EM-ihmettään, kertoo Zitting.

– Jalkapallo- ja koripallomaajoukkueet ovat Islannissa koko maan ilmiöitä samalla tavalla kuin olemme saaneet Susijengistä kasvatettua koko maan joukkueen Suomessa. Siitä tulee komeaa nähtävää, kun Suomen ja Islannin fanit kannattavat toisiaan Hartwall Areenalla syyskuussa.

Zitting keskusteli isäntiensä kanssa myös laajamittaisemman maiden välisen yhteistyön mahdollisuudesta. Esimerkkejä onnistuneista suhteista näkyi muuallakin kuin urheilun ja turismin rintamilla.

– Presidentti Jóhannessonin korvaan oli kantautunut tieto islantilaisen Skyr-rahkan uskomattomasta menestyksestä Suomessa. Hänestä oli valtavan hieno asia, että islantilaista puhdasta luontoa edustava elintarvike on löytänyt kuluttajaryhmänsä Suomessa, kertoi Zitting.

– Näen, että EM-kisoja odotellessa Islannilla ja Suomella on valmius laajamittaisempaankin yhteistyöhön. Malleja löytyy varmasti monenlaisia.

Zittingin, Jónssonin ja Jóhannessonin lisäksi tapaamiseen osallistui Suomi100-pääsihteeri Pekka H. Timonen.