Sasu Salin oli 19 pisteellään Gran Canarian paras pistemies, kun hän johdatti joukkueensa pakkovoittoon Fuenlabradasta Eurocupin lohkovaiheen päätösottelussa. Voitolla Gran Canaria raivasi tiensä kahdeksan parhaan joukkoon. Mestarien liigassa suomalaisten joukkueista SIG Strasbourg hävisi, mutta Fraport Skyliners voitti.

Gran Canaria tarvitsi voiton Fuenlabradasta edetäkseen Eurocupissa jatkoon ja Salinin johdolla se kukisti vastustajansa 100-76 (47-47). Salin oli kuumana erityisesti avauspuoliskolla, kun hän heitti 14 pistettä. Toisen puoliajan alussa hän johdatti Gran Canarian irtiottoa heittämällä viisi peräkkäistä pistettä ja laspalmaslaisten johto kasvoi samalla kaksinumeroisiin. Se oli myös ottelun käännekohta, sillä Fuenlabrada ei siitä enää noussut voittotaisteluun. Salinin tilastoihin merkattiin lopulta 19 pistettä, kolme levypalloa ja yksi riisto.

– Hieno voitto meiltä! Ensimmäinen puolisko meni vähän kori korista ja hyökkäys sujui molemmilla, mutta toisella puoliskolla saimme tärkeitä stoppeja ja niillä voitimme pelin. Hallissa oli hieno tunnelma ja kiva, kun oma pelikin suju ihan mallikkaasti, Salin kertasi ottelua Koripalloliiton tiedotteessa.

Gran Canaria eteni Eurocupissa kahdeksan parhaan joukkoon. Seuraavalla kierroksella se kohtaa israelilaisen Hapoel Jerusalemin. Välieriin selviytyy kahdella voitolla. Ensimmäinen ottelu on edessä 28.2. Jerusalemissa.
Ottelutilastot

Mestarien liigassa Gordon Herbertin ja Shawn Huffin Skyliners petasi itselleen hyvät lähtökohdat toiseen osaotteluun voittamalla kotikentällään turkkilaisen Pinar Karsiyakan 90-80 (36-41). Huffin tilastoihin merkittiin vajaan 13 minuutin aikana neljä levypalloa. Frankfurtilaisten ykkösnimi oli Katajassakin muutama kausi sitten pelannut Mike Morrison, joka nosteli 35 pistettä. Joukkueiden toinen osaottelu pelataan 21.2.
Ottelutilastot

Lassi Tuovin ja Erik Murphyn SIG Strasbourgille jäi toiseen osaotteluun kirittävää, kun se hävisi vieraskentällä kreikkalaiselle Aris Thessalonikille 52-71 (28-38). Murphy tilastoi 16,5 minuutissa kuusi pistettä ja kolme levypalloa. Toinen osaottelu pelataan 22.2.
Ottelutilastot