Kouvot (13/18) matkustaa ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella Saloon vaikka sillä on runkosarjaa jäljellä enää viiden ottelun verran.

Kouvot kuluttaa Etelä-Suomen tiestöä uudelleen kahden viikon kuluttua runkosarjan viimeisellä kierroksella, kun molemmat pelaavat kauden viimeisen ottelunsa ennen pudotuspelien alku. Vilpas Vikings (23/8) on pudotuspelipaikkansa varmistanut jo hyvissä ajoin ja joukkue onkin hyvällä paikalla taistellakseen peräti runkosarjan piikkipaikasta ja samalla kotiedusta päätyyn asti. Kouvot taistelee edelleen kynsin hampain pääsystä pudotuspeleihin ja edelleen kaikki on mahdollista viidennestä sijasta yhdeksänteen. Joukkueiden aikaisemmat keskinäiset kohtaamiset ovat ennen kolmatta taistoa tasan 1-1.

– Edessä on ensimmäinen vierailu Vilppaan kotisaliin. Vilpas on viimeisten kausien aikana rakentanut loistavaa fanikulttuuria ja on mukava päästä aistimaan sen tunnelmaa, varsinkin kun salolaiset taistelevat runkosarjan voitosta, Kouvojen päävalmentaja Pieti Poikola toteaa seuran sivuilla.

– Vilpas on ollut ihailtavan tasainen suorittaja koko kauden ajan. Joukkueen yhtenäinen ilme on näkynyt loppuhetkillä luottamuksena tekemiseen ja auttanut voittamaan useita tiukkoja pelejä. Näin kävi viimeksi Mansikka-aholla. Positiivista siinä pelissä oli, että mekään emme olleet lopussa huonoja, Vilpas vain yksinkertaisesti pisti pari kovaa heittoa koriin. Siinä mielessä olemmekin kehittyneet keskikauden niukoista tappioista, Poikola toteaa.

– Edellisessä pelissä Katajaa vastaan jäimme yksinkertaisesti köykäisiksi. Nyt keskitymme peli- ja tilannekovuuden hiomiseen sekä joukkuekommunikointiin. Katsotaan, miten se näkyy esityksessämme. Jamesin (Sinclair) hyvä ensiesiintyminen antoi mukavasti pohtimista kokoonpanomme osalta. Katsomme vielä tämän päivän (torstai) harjoituksen ennen kuin päätämme kokoonpanostamme.