Korihait ry:n uudeksi puheenjohtajaksi on yhdistyksen vuosikokouksessa 10.4.2017 valittu Ville Laaksonen.

Korihait ry:n puheenjohtajana kaksi vuotta toiminut Kalle Klotz jatkaa puolestaan seuran toiminnanjohtajana vastaten Korihaiden operatiivisesta toiminnasta. Maanantaina 10.4.2017 pidetyssä vuosikokouksessa Korihait ry:n johtokunnan jäseniksi valittiin uusina henkilöinä Harri Virtanen, Mika Laine ja Pekka Koskelin. Uudelleen valituiksi tulivat puolestaan Tero Kutila ja Jussi Paavola. Johtokunnassa jatkaa niin ikään Timo A. Järvinen, joka toimii samalla myös Korihait ry:n varapuheenjohtajana.

Perjantaina 35 vuotta täyttävä Ville Laaksonen on syntynyt Turussa, mutta on myöhemmin Liedossa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Lieto-Koriksen kasvatti. Uudessakaupungissa Laaksonen on asunut perheineen vuodesta 2006 alkaen ja Korihaiden toimintaan hän löysi tiensä nuoremman pojan harrastuksen myötä, kun vanha koripallosydän lämpeni lajille uudelleen. Työkseen hän rakentaa laivoja Turun telakalla, kun taas vapaa-aika kuluu perheen parissa liikkuen ja musiikkia harrastaen.

– Kiitän luottamuksesta johtokuntaa ja koko mahtavaa Korihait-perhettä. Ensi kauden rakentaminen ja pitkäjänteinen seuran kehittäminen ovat varmasti ne ensimmäiset isot asiat puheenjohtajana. Talouden ehdoilla mennään, mutta kilpailukykyistä joukkuetta lähdetään rakentamaan. Korihait tarvitsee nykyaikaista johtajuutta ja vastuun sekä työkuorman jakamista koko organisaatiolle. Nyt tämä on meistä itsestämme kiinni. Myös yhteistyökumppaneiden suuntaan tarvitsemme ihan uutta otetta, joka on mahdollista vain hyvällä yhteistyöllä. On aika palauttaa hymy kasvoille ja antaa uusikaupunkilaiselle koripallolle rakkautta ja rajoja, Laaksonen kertoo Korihaiden sivuilla.