Kreikan liigassa pudotuspelit käynnistyvät ja Roope Ahosen Kolossos aloittaa urakkansa torstaina kohtaamalla avauskierroksella kreetalaisen Rethymnon. Ahosen mukaan joukkue on valmistautunut hyvin kauden tärkeimpiin koitoksiin.

Kreikan liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kohtaavat runkosarjassa viidenneksi ja kahdeksanneksi sijoittuneet sekä kuudenneksi ja seitsemänneksi sijoittuneet joukkueet. Kolossos taisteli pitkään runkosarjan kärkisijoituksista ja pääsystä neljän parhaan joukkoon, joka olisi taannut joukkueelle suoran pääsyn puolivälieriin. Neljästä viimeisestä ottelusta tuli kuitenkin kolme tappiota ja rodoslaisjoukkue putosi runkosarjassa lopulta seitsemänneksi.

– Siinä oli pari peliä, jotka meidän olisi pitänyt voittaa, mutta pelasimme kaksi kauden huonointa peliä. Ne olivat meidän huonoutta ja johtuivat meidän lepsuudesta. Ehkä ajattelimme, että olemme neljänsiä tai viidensiä ja hyvä olo valtasi. Sitten hävisimme vieraissa 16 pistettä ja kotona 14. AEK-peli oli jo parempaa ja hävisimme vieraissa vain pisteellä ja viimeisessä kotipelissä voitimme sitten Trikalan 20 pisteellä, Ahonen avaa loppukauden esityksiä Koripalloliiton tiedotteessa.

Kotiedun menettäminen loppukierroksilla oli kova pala, sillä Kolossos on ollut tällä kaudella kova kotonaan. Se hävisi runkosarjassa vain neljä ottelua kotisalissaan, joista kaksi tuli suurseuroja Olympiakosia ja Panathinaikosia vastaan. Yhden tappion se koki myös tulevalle pudotuspelivastustajalleen Rethymnolle. Kolossos kuittasi tappion kuitenkin voittamalla Rethymnon kotikentällä.

– Kotietu olisi ollut tosi iso asia ja se on tässä sarjassa isossa roolissa. Pystymme pelaamaan vieraissakin hyvin, jos asenne on kohdillaan. Paljon riippuu nimenomaan asenteesta ja millä energialle lähdemme peliin ja miten pistämme itsemme likoon. Meillä on kyllä tarpeeksi taitoa ja meillä on hyvä joukkuepeli voittaaksemme.

Kauden tärkeimpien otteluiden kohdalla asenteesta ja sen puuttumisesta puhuminen kuulostaa maallikon korviin omituiselta. Ahonen myöntää, ettei hänkään ymmärrä miten se on mahdollista.

– Olen välillä aistinut, että on ollut erilaisia ongelmia. Ne on nyt kuitenkin puitu läpi. En ole ikänä nähnyt tuollaista lopsahdusta ja pelimme oli aivan kamalaa. Ei siinä ollut mitään järkeä. Taistelimme kuitenkin isojen joukkueiden joukossa sijoista 4-5 ja sitten hävisimme sellaisia pelejä, jotka meidän olisi pitänyt ihan normaalilla pelillä voittaa, ja varsinkin se kotitappio oli täysin anteeksiantamaton. Ei se oikein mahtunut omaan järkeeni, mutta nyt edessä on pudotuspelit enkä usko sellaisia ongelmia enää olevan. Katse eteenpäin.

– Itse laitan itseni aina täysillä likoon. Siinä pitää jokaisen mennä vähän pään sisälle ja miettiä miksi pelaamme korista, Ahonen jatkaa.

Ahosen mukaan kauden tärkeimpien pelien alkaessa ei asennevamma ole ollut nähtävissä.

– Nyt alkaa uusi sarja ja kaikki ovat varmasti valmiina. Olemme treenanneet kovaa ja hyvin viimeiset päivät. Ilme on ollut ihan erilainen kuin vaikkapa kuukausi sitten.

Ahonen uskoo, että Kolossos omaa tarvittavat aseet Rethymnon kukistamiseen ottelusarjassa.

– Rethymno on erittäin hyvä joukkue ja he juoksevat paljon kenttää ja ottavat myös nopeita heittoja. Heillä on atleettinen joukkue ja hyvät yksi vastaan yksi -pelaajat. Meidän pitää ottaa heidän nopeat hyökkäykset pois ja pakottaa heidät viisi vastaan viisi -pelaamiseen. Jos siinä onnistumme, on meillä hyvät saumat voittaa. Onnistuimme juuri niissä asioissa runkosarjan vierasottelussa heitä vastaan. Energinen ja fyysinen peli on varmasti tulossa, ennakoi Ahonen.

Puolivälieriin selviää kahdella voitolla. Puolivälieriin mukaan tulevat runkosarjan kolmanneksi sijoittunut AEK ja neljänneksi sijoittunut Aris. Runkosarjan kaksi parasta Olympiakos ja Panathinaikos aloittavat pudotuspelinsä suoraan välieristä.