Tällä viikolla tulee kuluneeksi tasan 25 vuotta siitä, kun Suomen Koripallovalmentajat ry perustettiin.

Juhlavuoden kunniaksi yhdistyksen hallitus järjesti jäsenilleen ja läheisille yhteistyötahoilleen juhlaillallisen Ravintola Maistraatissa, jossa 25 vuotta sitten yhdistyksen perustamissanat lausuttiin.

Yhdistyksen perusajatuksena on alusta asti ollut suomalaisen koripallovalmennuksen kehittäminen ja tukeminen. Näkyvämpiä muotoja toiminnassa on ollut 64 kertaa ilmestynyt Bulletin sekä kymmenen kertaa järjestetty valmentajaklinikka, jossa luennoitsijoina on ollut niin amerikkalaisia kuin eurooppalaisia huippuvalmentajia aina Ettore Messinaa myöten. Lisäksi useita suomalaisvalmentajia on tuettu stipendeillä ulkomaisille valmentajaklinikoille osallistumisen helpottamiseksi.

Yhdistyksen perusajatusta toteutettiin myös juhlaillallisella, jonka avasi nykyinen puheenjohtaja Pekka Salminen, joka järjestyksessään on kuudes puheenjohtaja yhdistyksen historiassa. Aikaisemmat puheenjohtajat ovat olleet Eero Saarinen, Jaakko Heikkilä, Timo Nieminen, Anton Mirolybov ja Jyri Lohikoski.

Avaussanojen jälkeen kaikki 25 vuotta hallituksessa istunut Eero Saarinen piti historiakatsauksen, josta sitten sujuvasti siirryttiin Jyri Lohikosken vetämään paneelikeskusteluun. Panelisteina olivat Eero Saarinen, Henrik Dettmann, Ari Tammivaara ja Eero Nikkarinen.

Panelistit keskustelivat koripallon lähihistoriasta, nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä valmennuksen näkökulmasta. Kolmen pisteen heiton merkitys nousi monessa puheenvuorossa esille, kun keskusteltiin lajin viime vuosien merkittävimmistä muutoksista. Pelinopeuden katsottiin myös merkittävästi lisääntyneen viimeisten 25 vuoden aikana.

Tulevaisuuden valmentajia panelistit evästivät jatkossa keskittymään ennen kaikkia heitto- ja syöttötaidon vaalimiseen, liikkumis- ja jalkatekniikoiden valmentamiseen sekä henkisen ja fyysisen läsnäolon korostamiseen.

Suomen Koripallovalmentajat on toiminut koko olemassa olonsa ajan hyvässä yhteistyössä Koripalloliiton kanssa ja tästä hyvänä osoituksena se, että kesäisin järjestettävä Klinikka on saanut statuksen, jossa valmentajat voivat päivittää A-valmentajalisenssinsä.

Tänä kesänä Klinikka järjestetään Mäkelänrinteessä 16.-18. kesäkuuta “Mestarien klinikkana”, jossa yksi päätavoitteista on lisätä valmentajakunnassamme asiapitoista keskustelua ja saada valmentajat jakamaan ajatuksiaan laadukkaan valmentajaklinikan puitteissa. FABC Mestareiden Klinikka on jokavuotinen Suomen Mestarivalmentajien valmennus- ja työtapojen esittelytilaisuus.