Los Angeles Lakers on tehnyt vaihtokauppaa Brooklyn Netsin kanssa.

Lakers on lähettänyt Brooklyniin D’Angelo Russellin ja Timofei Mozgovin. Los Angelesiin matkaa sen sijaan Brook Lopez sekä varaustilaisuuden 27 varausvuoro. Siirto tarkoittaa sitä, että Lakersilla on tämän vuoden varaustilaisuudessa yhteensä kolme ensimmäisen kierroksen varausvuoroa.

Lopezissa Lakers saa kokeneen ja hyvän sentterin ja samalla sekä lisää palkkatilaa että varausvuoroja rakentaakseen uutta tulevaisuutta. 21-vuotias Russell oli sen sijaan vuoden 2015 varaustilaisuuden kakkosvaraus ja hänelle on tarjolla rooli Brooklynin tulevaisuuden tähtenä. Mozgov siirtyi viime kesänä Lakersiin ison palkkashekin saattelemana, mutta venäläissentteri ei päässyt missään vaiheessa sisään joukkueeseen.