Kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n erotuomarilistalla on yhteensä kuusi suomalaista tuomaria. Uusina niminä kansainvälisen FIBA-lisenssin saivat Ville Selkee ja Joona Haaja.

FIBA on julkaissut listan tulevien kausien FIBA-erotuomareista. Jo aiemmin mukana olleiden kokeneempien suomalaistuomareiden lisäksi mukana on kaksi uutta kansainvälistä erotuomaria, kun joukkoon nostettiin Ville Selkee ja Joona Haaja.

– Tuntuu älyttömän hienolta. Pitkään tässä prosessissa on oltu mukana ja lisenssin eteen on tehty töitä. Ensimmäisen kerran olin FIBA:n erotuomariklinikalla Turkissa 2014 ja silloin tähdättiin nousuun 2017. Nyt se onnistui, Selkee iloitsi Koripalloliiton sivuilla.

Myös Haajalle FIBA:n erotuomarilisenssi oli palkinto pitkäjänteisestä työstä kohti kansainvälisiä kenttiä.

– Ihan mahtava juttu. Tuntuu, että tämä on pieni palkinto siitä, mihin on panostanut viimeiset viisi vuotta täysillä, Haaja sanoi.

Urakka käyntiin syksyllä

25-vuotias Selkee on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt viheltää Korisliigaa jo kaudesta 2011 lähtien. Päättyneellä kaudella hänet valittiin vuoden erotuomariksi. Haajalla, 26, miesten pääsarjaotteluita on takana puolitoista kautta.

Uudet erotuomarit osallistuvat heti ensi viikolla Zagrebissa järjestettävään FIBA-tuomareiden koulutukseen. Ohjelmassa on luentojen lisäksi fysiikka- sekä sääntötestejä.

Selkeen ja Haajan ohella FIBA-lisenssin saivat suomalaisista Karolina Andersson, Henri Hilke, Petri Mäntylä sekä Johannes Sarekoski. Lisenssit ovat voimassa syksystä lähtien kaksi seuraavaa kautta.

Hilke, Mäntylä, Sarekoski ja Selkee ovat mustalla lisenssillä oikeutettuja viheltämään kaikkia FIBA:n alaisia otteluita, vihreän lisenssin saanut Andersson voi tuomaroida naisten otteluita ja Haajan valkoinen lisenssi oikeuttaa nuorten otteluihin.

– Alkuun edessä on todennäköisesti lähimaissa pelattavia seurajoukkuekilpailuja, eli nöyrästi lähdetään kansainvälisilläkin kentillä pohjalta liikkeelle ja töitä tekemään, Selkee suunnitteli.