Murphyn veljeskatraan keskimmäinen Alex on mukana Susijengin ringissä ja havittelee tiukasti pelipaikkaa EM-joukkueessa.

Murphy debytoi Suomen maajoukkuepaidassa 20-vuotiaiden miesten riveissä kesällä 2012, kun taas kesällä 2015 hän oli Suomen tehokkain pelaaja Etelä-Korean universiadeissa.

Tänä kesänä Murphy on nimetty sekä Susijengin EM-kisoihin valmistautuvaan rinkiin että universiadeihin valmistautuvaan Suomen haastajamaajoukkueeseen.

– Suomen edustaminen on minulle kunnia-asia. Olen saanut hienoja kokemuksia Suomen edustamisesta 20-vuotiaiden maajoukkueessa sekä universiadeissa, ja asetin jo ensimmäisen kerran Suomi-paidan ylleni vetäessäni tavoitteekseni Susijengissä pelaamisen jonain päivänä. Nyt olen saanut mahdollisuuteni taistella paikasta kisajoukkueessa, Murphy toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Maajoukkue on täynnä kivenkovia ammattilaisia ja taistelu kisapaikoista on kovaa. Murphy on kuitenkin sisäistänyt susikoripallon hengen juurta jaksain: kaiken edelle menee joukkue.

– On upea tilaisuus meille kaikille päästä treenaamaan yhdessä. Tämä on jännittävää aikaa sekä meille kaikille, että suomalaiselle koripallolle. Koolla on lähes parikymmentä jätkää ja kaikille on ylpeydenaihe päästä edustamaan Suomea.

Koripalloilullisilta vahvuuksiltaan Murphy on poikkeuksellisen monipuolinen. Nopea, liikkuva ja räjähtävä laituri osaa viimeistellä läheltä sekä heittää kaukaa. Yhtä lailla hän pystyy painimaan kolmen sekunnin alueella ja härnäämään vastustajan pallonkäsittelijöitä.

– Osaan tehdä monia asioita: heittää, syöttää, kuljettaa. Olen 206-senttinen, mutta osaan silti puolustaa kolmea pelipaikkaa kakkospaikan takamiehestä isoon laituriin, Murphy kuvailee.

– Tiedän sopeutuvani Suomen prässäävään, aggressiiviseen puolustustapaan erittäin hyvin. Lisäksi puhun paljon kentällä. Koriksessa kommunikointi on ensiarvoisen tärkeää. Se on yksi suurimpia vahvuuksiani.

Maajoukkueympyrät tarjoavat Alex Murphylle myös mahdollisuuden harjoitella ja pelata isoveljensä Erikin, vuoden 2014 Susijengi-debytantin, kanssa. Veljekset ovat viimeksi pelanneet samassa joukkueessa 2008-09.

– Pelasimme yhden vuoden high school -korista yhdessä, Erik oli silloin seniori ja minä pikkupoika. Onhan siitä hetki jo vierähtänyt, Alex nauraa.

– Erik on aina auttanut minua ja ollut tukenani urani aikana. Olemme parhaat ystävykset myös täällä Susijengissä. Ajatuskin pelaamisesta samassa joukkueessa hänen kanssaan on kutkuttava, Murphy herkuttelee.