Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisioona paikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 82-67 (37-39).

Montenegro karkasi ensimmäisellä puoliajalla parhaimmillaan 15 pisteen taakse, mutta Sudenpentujen 13-0-juoksu toi Suomen iskuetäisyydelle puoliajalle Tuomo Antikaisen (7/4) ja Eetu Villan (0/2) tuodessa energiaa parketilla vaihtopenkiltä.

Kuten aiemminkin näissä EM-kisoissa, Suomi aloitti kolmannen neljänneksen huonosti, mutta sitkeä ’00-ikäluokka Tomas Pihlajamäki (22/9), Ville Tahvanainen (11/5/4 syöttöä) ja Mikael Jantunen (9/7/6 syöttöä/4 riistoa) nostivat koko Sudenpennut reppuselkäänsä ja johdattivat suomalaiset voittoon.

– Pojat ryhtyivät hommiin. Siellä tuli koreja, riistoja, levypalloja, välillä polvea rintaan ja kyynärpäätä päähän, mutta pojat jaksoivat painaa. Tällä voitolla he tekivät suuren palveluksen sekä itselleen että koko ikäluokalleen, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.

– Näillä kolmella pojalla yhdistyy ihailtava urheilijan mieli ja voitonhalu. Edellisenä vuonna 16-vuotiaissa on tehty erinomaista työtä, että pojat oikeasti uskovat omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa.

Suomi pelaa voiton myötä sijoista 9.-12. ja kohtaa lauantaina Ukrainan.

Ottelutilastot