Suomi kohtasi perjantaina Venäjän harjoitusmaaottelussa. Pitkän tauon jälkeen susipaitaan palannut Teemu Rannikko arvioi suoriutuneensa kohtalaisesti ensimmäisestä maaottelustaan hetkeen.

Edellisen kerran Rannikko nähtiin maajoukkuepaidassa Espanjan MM-kilpailuissa ja juonikas pelintekijä toi jälleen uuden ulottuvuuden Suomen pelaamiseen.

– Oli kiva pukea Suomi-paita päälle kolmen vuoden tauon jälkeen ja koittaa vähän, miltä pelaaminen tuntuu. Pysyin ihan hyvin vauhdissa mukana, Rannikko pohti omaa suoritustaan Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Suomi pysyi Venäjän kannassa kolme neljännestä, mutta lopulta tuloksena oli 75-91-tappio.

– Joillain pelin osa-alueilla olimme ensimmäisellä puoliskolla hyvin matkassa, mutta olimme toisaalta turhan pehmeitä. Saimme hyviä paikkoja korin alta, joista emme kyenneet viimeistelemään, kun taas naapuri laittoi samoista paikoista sisään kovin prosentein. Ero kasvoi vähän turhan isoksi lopussa, olisimme ansainneet tästä vähän tasaisemman eron.

Kokonaisuutta ajatellen Rannikko koki Susijengin parantaneen pykälän verran viikon takaisesta Latvia-ottelusta.

– Pelasimme paremmin kuin Latvia-matsissa, mutta on muistettava, että kesän ensimmäinen peli on useimmiten se vaikein. Olemme päässeet taas viikon treenaamaan yhdessä, mikä tietysti näkyi tekemisessä. Vielä on parannettavaa, ja lauantaina on taas uusi mahdollisuus Israelia vastaan.