Suomen naisten maajoukkue hävisi toisen kerran Puolan universiadijoukkueelle Hyvinkään Martinhallissa pelatussa harjoitusottelussa. Naarassusilla oli ottelu näpeissä kolme neljännestä, mutta herpaantumisen myötä Puola veti ohitse päätösneljänneksellä ja korjasi 65-72 (33-28).

Kuin peilikuvana eilisestä pelistä, tänään Naarassudet sai ensimmäisen korinsa jo parin sekunnin jälkeen, kun jo avausheitosta Suomi löysi Lotta Aaltosen vapaaseen lay-upiin. Suomalaiset olivat huomattavasti terävämpiä, fiksumpia ja aggressiivisempia kuin eilen pakottaen Puolan menetyksiin ja vaikeisiin heittoihin.

Suomi avasi pelin 14-2-juoksulla Taru Tuukkasen tehdessä parketilla mitä halusi. Tuukkanen toimi vuorotellen puolustuksen viimeisenä lukkona, pelinrakentajana korin läheisyydessä tai sisäpelitaiteilijana.

Puola ei hyvänä joukkueena kuitenkaan tyytynyt kanveesiin, vaan nousi peliin mukaan askel kerrallaan. Käyttäen hyväksi Naarassusien paria piskuista mustaa hetkiä, Puola nousi ensin iskuetäisyydelle puoliajalle ja pysyi rinnalla läpi kolmannen neljänneksen.

Päätösneljänneksellä Naarassusien peli takkusi pahasti. Puola rankaisi armottomasti jokaisesta merkkausvirheestä tai huolimattomasta syötöstä ja kipusi lopulta ohitse viimeisen viiden minuutin aikana. Tuukkanen antoi kaikkensa, jotta Suomi olisi pysynyt mukana, mutta Puolan Amalia Rembiszewska (19/4) kuritti sisältä suomalaisten puolustusta ja johdatti Puolan toiseen peräkkäiseen voittoon.

Suomen, ja koko parketin paras pelaaja oli Tuukkanen, joka esitteli kaiken osaamisensa 18 pisteen, 11 levypallon, 5 syötön ja 5 riiston arvoisesti. Taustatukea antoi puolustuksessa erottunut Anissa Pounds (10/3) ja tarkkaranteinen Veera Pirttinen (7/2). Irtopalloissa Tuukkanen sai parhaiten apuja Aaltoselta (6/6).

– Voittamaan lähdettiin, siihen uskottiin ja siltä näytti pitkään. Totta kai nyt harmittaa todella paljon, Tuukkanen sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Nuorella kokoonpanolla jälleen pelannut Naarassudet pelasi mallikkaasti 30 minuuttia parantaen huomattavasti lauantaisesta Puola-ottelusta. Ikävä kyllä Suomi sai aikaan päätösneljänneksellä vain 10 pistettä, kun Puola ilotteli 23.

– Nopeat hyökkäykset, pallonhallinta ja voittavat leikkaukset toimivat erinomaisesti 30 minuuttia. Sen jälkeen emme keskittyneet perusasioihin ja annoimme voiton vastustajalle, päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

– Kummallinen juttu, mitä väsymys teettää. Meillä oli kaikki hyvin, jonka jälkeen herpaantuminen vei jalat alta ja tuli aivan käsittämättömiä suorituksia, jotka eivät olleet ottelulle tyypillisiä.

Suomi pelaa seuraavan kerran keskiviikkona ja torstaina jälleen Hyvinkään Martinhallissa. Suomi vaihtaa jälleen kokoonpanoaan otteluun, kun virallisessa maaottelussa vastaan tulee Liettua. Suomen ja Liettuan väliset maaottelut alkavat keskiviikkona 9.8. ja torstaina 10.8. kello 17:30.

Suomi – Puola (universiadijoukkue) 65-70 (19-8, 14-20, 22-21, 10-22)
Suomi: Taru Tuukkanen 18/11/5 syöttöä/5 riistoa, Anissa Pounds 10/3, Veera Pirttinen 7/2, Lotta Aaltonen 6/6, Sofia Rajala 6/2, Anni Mäkitalo 5/2, Tuuli Menna 4/1/4 syöttöä, Anni Jämsä 3/3, Nina Augustin 3/1, Helmi Tulonen 3/0, Marianne Kalin 0/2, Camilla Grönberg 0/2, Sandra Karsten 0/0

Puola: Amalia Rembiszewska 19/4, Karolina Pobozy 11/8, Monika Naczk 10/1/3 syöttöä

Ottelutilastot