Suomen naisten maajoukkue pelaa kesän ensimmäisen virallisen maaottelunsa tänään Hyvinkään Matinhallissa, kun vastaan tulee EM-kisojen vakiokävijä Liettua.

Naarassudet pelaa Liettuaa vastaan kaksi maaottelua: keskiviikkona kello 17:30 ja torstaina kello 17:30.

– Liettua on vahva, isokokoinen ja aggressiivinen. Tämä on iso testi meille ja kesäharjoituskauden kovimmat pelit. Pyrimme saamaan peliä leveälle, liikutettua palloa ja pakotettua vastustaja puolustuksella epämukaviin tilanteisiin. Jos onnistumme, niin luvassa on hienoa koripalloa, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.

Naarassudet hävisi viikonlopun aikana nuorella kokoonpanolla Puolan universiadijoukkueelle kahdesti Martinhallissa. Nyt vastustaja on pykälän kovempi: Liettua on ottanut osaa jokaiseen 2000-luvun naisten EM-kisoihin. Myös Suomen kokoonpanoa on muokattu niin, että avainpelaajat ovat kaikki yhtä aikaa joukkueessa.

– Vastustaja on kova, joten haluamme myös kokeilla meidän kovaa nelikkoa eli raudankovia ammattilaisia Vilma Kesästä, Annika Holopaista, Evita Iiskolaa ja Taru Tuukkasta, joka on meidän joukkueen selkäranka.

Naarassudet kohtaa tänään keskiviikkona 9.8. Liettuan kello 17:30 Martinhallissa. Suomi pelaa uudestaan Liettuaa vastaan heti huomenna torstaina 10.8. kello 17:30.

Naarassudet Hyvinkäällä 9.-10.8.
Sukunimi Etunimi Pituus Syntynyt Seura
Kalin Marianne 186 27.05.1997 Hofstra (NCAA)
Tuukkanen Taru 192 30.12.1977 Hyvinkään Ponteva
Pirttinen Veera 180 24.06.1997 Catz
Karsten Sandra 181 31.07.1997 Hofstra (NCAA)
Iiskola Evita 182 28.03.1993 PF Umbertide (ITA)
Rokkanen Sara 178 15.05.1996 Toledo (NCAA)
Tulonen Helmi 189 09.12.1998 Duquesne (NCAA)
Aaltonen Lotta 180 29.08.1985 EBT
Koskimies Elina 180 02.10.1996 American University (NCAA)
Rajala Sofia 182 25.05.1998 IPFW (NCAA)
Holopainen Annika 186 04.08.1993 Wasserburg (GER)
Lehtoranta Roosa 176 01.04.1997 Espoo United
Jämsä Anni 169 08.10.1995 Hyvinkään Ponteva
Pounds Anissa 173 07.12.1992 Peli-Karhut
Kesänen Vilma 173 27.09.1988 Real Canoe (ESP)
Päävalmentaja Pekka Salminen
Valmentaja Mirka Dettmann
Valmentaja Jari Nykänen
Valmentaja Miikka Sopanen
Valmentaja Timo Parviainen
Fysioterapeutti Riitta Lakaniemi
Fysioterapeutti Taru Hakala
Joukkueenjohtaja Lea Hakala
Lääkäri Lauri Alanko