Keskiviikon myöhäisillassa Italiaa piinannut Susijengi saa revanssimahdollisuutensa tänään perjantai-iltana, kun Italia ja Suomi kohtaavat Cagliarissa Sardinian kansainvälisen turnauksen avausottelussa.

Keskiviikkona Susijengi toipui sysimustasta avausjaksosta ja esitti kesän parasta puolustuspeliään hiipien parhaimmillaan heiton päähän Italiasta, kunnes Italia hyödynsi päätösjaksolla vieraidensa herpaannukset ja karkasi 88-74-kotivoittoon.

Susijengi käytti torstaipäivänsä Cagliarissa harjoitteluun ja videopalavereihin, ja on nyt valmis haastamaan väkivahvan ja huippufyysisen vastustajansa toistamiseen.

– Keskiviikkona olimme jo kamppailupeleissä sillä tasolla, millä meidän pitää pelata. Nyt keskitymme tekemään pieniä tarkistuksia ja viilauksia toissapäivään verrattuna, Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala kiteyttää Koripalloliiton tiedotteessa.

– Palloskriinien puolustuksessa meillä on vielä parannettavaa. Pelaajilla on vielä pitkälti selkäytimessä omien seurajoukkueidensa skriinipuolustukset, ja meidän on päästävä sillä saralla samalle sivulle.

– Toisessa kenttäpäädyssä olemme ottaneet käyttöön uusvanhan hyökkäystapamme, jonka pelaajat osaavat luonnostaan. Tämän viikon peleissä harjoitellaan ja tarkastellaan sitä, jotta se on selkäytimessä ensi viikolla, kun leireilemme Tshekeissä.

Susijengi ja Italia kohtaavat perjantai-iltana klo 21:45 Suomen aikaa. Ottelun televisioi Sky Sports Italia. Live-seuranta käynnistyy Italian koripalloliiton tilastopalvelussa ottelun alkaessa.