Koko kesän olkapäävamman kanssa taistellut Petteri Koponen on pääsemässä pelikuntoon juuri 31.8. alkaviin EM-kilpailuihin. Koponen otti pelituntumaa suljetuin ovin pelatussa ottelussa Tshekkiä vastaan sekä Eezy Basket –katukoristurnauksessa.

Koponen teki paluun kentille ja sai tärkeää pelituntumaa ennen reilun viikon päästä alkavia EM-kisoja.

– Pääsin kentälle ottamaan ensi tuntumaa pelitilanteesta. Se tuntui ihan hyvältä, vaikka tietysti en ole vielä sata prosenttisessa kunnossa, Koponen valotti Susijengi.comille.

– Treenasin viime viikolla ja asiat ovat edenneet hyvin ja oikeaan suuntaan. Minulla on vahva usko, että puolentoista viikon päästä, kun ollaan lähempänä kisoja, niin olen jo kunnolla avuksi joukkueelle. Fiilikset ovat tällä hetkellä oikein hyvät, hän lisäsi.

Suomi on voittanut kuudesta pelaamastaan harjoitusottelusta tänä kesänä vain yhden. Koponen myöntää, että pelissä on vielä parannettavaa.

– Meillä on vielä tekemistä molemmissa päissä kenttää. Tiettyihin asioihin pitää saada selvyyttä. Tulemme varmasti käymään niitä asioita läpi seuraavan puolentoista viikon aikana. Kisoihin tarvitsemme tasaisuutta, olemme mielestäni kuitenkin hyvällä tiellä.

Suomi kohtaa vielä Venäjän Helsingissä 25.8. ennen EM-kotikisojen avausottelua Ranskaa vastaan 31.8.