Hanno Möttölä: ”Paljon muuttunut kahdessa vuosikymmenessä”

Syyskuun EM-kisoihin valmistautuvan Susijengin ”virkavuosiltaan” selvästi vanhin pelaaja on jo miltei kaksi vuosikymmentä sitten maajoukkueympyröissä debyyttinsä tehnyt Hanno Möttölä. Möttölän mukaan maajoukkuetta hänen aloittaessaan ei monessa mielessä voi edes verrata nykyjoukkueeseen ja sen toimintaan.
– Jos vertaa 1995 kesään, niin koripallo on ammattimaistunut paljon niin ulkomailla kuin Suomessakin ja maajoukkue on varmaan ottanut askeleita eteenpäin aika samaa tahtia. Silloin joukkueesta oli 1-2 kaveria ammattilaisena ulkomailla, nyt joka pelaaja on sataprosenttinen ammattilainen, ulkomailla tai kotimaassa, Möttölä toteaa SuomiKoris-sivustolle.
– Koripallo pelinä on tänä aikana muuttunut todella paljon ja siihen on myös pitänyt pystyä vastaamaan.
Vähintään samanlainen muutos on Möttölän mukaan tapahtunut myös kentän ulkopuolella. Tausta pyörittää maajoukkuetoimintaa vahvasti ja tarkkaan suunnitellusti.
– Organisaatio ympärillä on tosiaan myös muuttunut , se on nykyisellään hyvin ammattimainen, eikä valmistautumisessa arvokisoihin – tai karsintoihin – mitään jätetä sattuman varaan.
– Totta kai tämä vielä korostuu, kun valmistautuminen on tällainen tiivis kahden kuukauden jakso. Kaikilla riittää virtaa hoitaa jokainen asia todella hyvin, se on vähän eri asia kuin 8-9 kuukauden mittainen kausi, Möttölä vertaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NBA:ssa aloitettiin idässä hurjalla väännöllä
- NBA:n mestarisuosikki aloitti tyrmäävästi
- Awak Kuierille tuli iso pettymys
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti