Jukka Toijala: ”Kaikki pelikunnossa”

Susijengin Ranskan leiri on sujunut suunnitelmien mukaan. Leiri huipentuu perjantaina pelattavaan maaotteluun Ranskaa vastaan, mutta jo torstaina Susijengin pelaajat pääsevät lähelle tositoimia. Suomi ja Ranska kohtaavat epävirallisesti, suljettujen ovien takana.
– Torstaina kaikki 15 pelaajaa voivat olla mukana ja peliaika on 5×10 minuuttia. Ottelussa ei ole yleisöä. Perjantaina sen sijaan on vuorossa virallinen maaottelu vahvaa vastustajaa vastaan, kertoo joukkueen valmennusjohtoon kuuluva Jukka Toijala SuomiKoris-sivustolle.
– Leiri on mennyt toistaiseksi hyvin. Jotain pikkukolhua on, mutta torstaina kaikkien mukana olevien pelaajien odotetaan olevan pelikunnossa. Isompia ongelmia ei ole ollut.
Oman mausteensa leirille on tuonut Keski-Euroopan helle. Torstaiksi on luvattu 39 astetta lämpöä.
– Ulkona on kuuma ja se saattaa vaikuttaa myös hallin lämpötilaan. Toisaalta sekin on tärkeää harjoitusta, sillä Sloveniassa voi syyskuun alussa olla vielä todella kuuma.
– Hyvällä sykkeellä lähdemme jo torstaina pelaamaan.
Ranskan joukkue on tunnetusti vahva joukkue. Joukkueen suurimman tähden, San Antonio Spursin Tony Parkerin, odotetaan esiintyvän Suomea vastaan.
– Ainakin hänen pelaamisellaan on ottelua markkinointi. Tiukasti NBA:n sääntöjä lukien olisi mahdollista, ettei hän pelaisi, mutta se sitten nähdään. Emme ole täysin varmoja, onko Parker mukana. Siihen kuitenkin valmistaudutaan, että hänkin vastustajan riveissä on, Toijala kertoo.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan