Korihait panostaa myös junnukorikseen

Koulujen alkamisen myötä myös Korihaiden junioritoiminta pyörähtää käyntiin täydellä teholla alkavalla viikolla.
Alkavalla kaudella Korihaiden alla toimii miesten liigajoukkueen lisäksi kolme miesten ja yksi naisten harrastejoukkue, kahdeksan poika-, sekä kuusi tyttöjuniorijoukkuetta.
Omien harjoitusryhmien lisäksi seura tulee pyörittämään lasten ja nuorten harrastetuntia eli Hi’ Schoolia, sekä kehittyneimpien junioreiden akatemiaa.
– Tulemme panostamaan jatkossa entistä enemmän myös junioritoimintaamme ja sen kehittämiseen. Tästä ensimmäisenä osoituksena on juniorivalmennuspäällikön palkkaaminen, Korihaiden toiminnanjohtaja Ville Vuorinen sanoo seuran verkkosivuilla.
Valmennuspäällikön ohelle junioritoimintaa pyörittää suuri joukko vapaaehtoisia valmentajia, joukkueenjohtajia ja muita taustavoimia. Tätä toimintaa puolestaan ohjaa erittäin aktiivinen juniorikoripallon johtoryhmä.
– Hienoa, että kaupungista löytyy näin paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä ja oman ajan peliin nuorten liikunnan sekä koripallokulttuurin nimiin, kiittelee Vuorinen lähes 50 hengen vetäjätiimin tekemää panosta.
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Kärkijoukkueet vahvoja Naisten Korisliigassa
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- Kevin Durant nousi kaikkien aikojen pisteissä kympin sakkiin
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville