Shawn Huff näpäytti kreikkalaisia

Sunnuntain Venäjä-voitossa isossa roolissa ollut Shawn Huff otti isoa roolia myös maanantaina loppuhetkillä pussittamalla tärkeän kolmosen sekä vapaaheittoja.
Huff teki viime ottelussa 20 pistettä, mutta siitä jäi silti vähän hampaankoloon.
– Kaikki onnittelivat minua eilen, mutta ainoa mitä muistan pelistä on ne ohiheitetyt vapaaheitot loppuhetkillä, Huff pohti Kreikka-ottelun jälkeen.
Nyt Huff upotti varmasti omansa ja näpäytti samalla kreikkalaisten pelaajatarkkailua.
– Tiesin heti, kun he alkoivat rikkoa minua, että he olivat katsoneet eilisen pelin ja luulivat minun olevan huono vapaaheittäjä. En voinut enää heittää niitä tänään ohi. Menin viivalle ja pistin sisään, Huff naureskeli.
Suomi on kaatanut jo EM-kisoissa maailmanhuippuihin lukeutuvat Turkin, Venäjän ja nyt Kreikan.
– Joka voitto on ollut aina entistä uskomattomampi. Ja vielä kun pelasimme tämän ilman Teemua ja Hannoa jotka ovat meille ihan ensiarvoisen tärkeitä pelaajia, niin mikä joukkue! Meiltä löytyy ihan uskomaton henki ja Petteri [Koponen] oli tänään aivan huikea. Hän on aivan uskomaton pelaaja. Minulla menee kylmänväreet, kun näen hänen pelaavan, Huff hehkutti Susijengiä.
Salttu Forsström
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susiladies-tähti Espanjan pääsarjaan
- NBA-tähti pidätetty tyttöystävän pahoinpitelystä