Suomen koripallomaajoukkueen EM-debytantti Roope Ahonen on esiintynyt väkevästi kentälle tultuaan. Salolaislähtöinen pelaaja ei ole antanut EM-tunnelman häiritä omaa tekemistään, vaan hypännyt kentälle kovalla itseluottamuksella.

Pelaajat ovat kilvan kehuneet joukkueen henkeä ja kannattajia eikä Ahonenkaan ole poikkeus.

– On kunnia olla tässä joukkueessa. Aivan mahtavia kaikki pelaajat ja kaikki taustat. Aivan uskomattomia jätkiä. Pakko mainita myös fanit. En ole kokenut missään mitään tällaista, aivan mieletöntä. Hattu pois, Ahonen hehkuttaa.

Ahonen oli mukana viime kesän karsinnoissa, kun Suomi raivasi tiensä kisoihin. Hän lunasti lipun myös ensimmäistä kertaa itse kisoihin vakuuttaen valmennusjohdon kisalipun arvoisesti. Ahonen onkin täyttänyt paikkansa joukkueessa erinomaisesti.

– Joka pelissä on tietenkin hieno fiilis, kun pelataan isoja pelejä ja on paljon faneja. Mielestäni kentälle pitää mennä aina antamaan kaikkensa. En ole koskaan miettinyt, että minun pitäisi jännittää tai varoa mitä teen. Menen aina kovalla itseluottamuksella ja se on aina ollut varmasti yksi vahvuuksistani. En mieti virheiden tekemistä, vaan menen vain pelaamaan koripalloa.

Teemu Rannikon ollessa sivussa Kreikka-ottelussa Ahonen sai enemmän vastuuta ja kantoi sen kiitettävästi. Ottelun jälkeen päävalmentaja Henrik Dettmannkin kehui myös Ahosen esitystä. Ruotsissa Boråsissa pelaava 24-vuotias takamies ei vastustajan kovia nimiä hätkähtänyt.

Kova usko joukkueeseen

– Kreikka kuitenkin rankattiin aika ylös tähän turnaukseen enkä usko, että kauhean moni uskoi meidän voittavan. Kreikkaa vastaan tuli ihan hyvin minuutteja, kun ”Petskun” piti huilata ja minun piti mennä auttamaan joukkuetta. Piti vain tehdä oma homma ja painaa täysillä eikä katsoa minkä palkkakuitin kavereita siellä on vastassa. Oli tosi hieno tunne pelata.

Suomi selvitti tiensä jatkolohkoon ja edessä on vielä vähintään kolme kovaa ottelua. Ahonen uskoo Suomen mahdollisuuksiin edetä vieläkin pidemmälle.

– Edelleen uskon vakaasti meidän joukkueeseen. Olemme varmasti yllättäneet monet ihmiset Suomessa asti. Olemme kaataneet kovia maita tähänkin mennessä ja uskon aivan täysin meidän joukkueeseen ja voimme kaataa kenet tahansa tässä turnauksessa. Meidän täytyy vain uskoa vain omaan tekemiseemme. Siitä ei ole kahta sanaa, Ahonen päättää.

Suomi kohtaa seuraavaksi torstaina Kroatian. Ottelu alkaa kello 15.30.

Salttu Forsström