Susijengi tulitti Slovenian kumoon päätöskamppailussa
Susijengi sai vahvan heittovireen päälle päätöskamppailussa Sloveniaa vastaan ja päätti hienot kisat upeaan voittoon 92-76 (42-42). Suomen lopullinen sijoitus EM-kisoissa oli jälleen yhdeksäs.
Suomi aloitti vahvasti ottamalla heti 9-0 putken ensiminuuteilla. Slovenia sai vasta ensimmäiset pisteensä vapaaheitoista muutaman minuutin jälkeen. Dragicin veljekset Goran ja Zoran toivat Slovenian kuitenkin jälleen peliin mukaan. Hieman jakson puolivälin jälkeen Slovenia siirtyi johtoon Bostjan Nachbarin koreilla. Slovenia sai 2-18, kunnes Mikko Koiviston kolmonen toi Suomen taas neljän pisteen päähän. Nachbar oli kuitenkin aivan tulessa tehden avausjaksolla 14 pistettä ja tauolle mentiin Slovenian 26-22-johdossa.
Heti toisen neljänneksen alussa Suomelle sattui kaksi pahaa pallonmenetystä joista Slovenia rokotti kolmen pisteen verran. Samuel Haanpään kolmonen nosti Suomen taas kantaan ja Suomi kiri hiljalleen tasoihin ja Haanpää upotti jakson kolmannen kolmen pisteen heittonsa pohjaan vieden Suomen 37-34-johtoon. Domen Lorbek pudotti kaksi kolmosta sisään vieden taas kotijoukkueen johtoon. Aivan viimeiselle sekunnille mentiin Slovenian johdossa ennen kuin Roope Ahonen upotti kolmosen summerin soidessa ja tauolle mentiin tasatilanteessa 42-42.
Suomi aloitti kolmannen neljänneksen vahvemmin ja sai otettua parhaimmillaan jopa 19 pisteen johdon. Sasu Salin sai pari tärkeää onnistumista ja myös Petteri Koponen pääsi korien makuun ja Gerald Lee junior jatkoi vahvoja otteitaan korin alla ja Koivisto oli kolmosen rajan takaa pitelemätön. Suomen heitot putosivat ja puolustus pelasi erinomaisesti. Slovenia sai koko neljänneksellä vain kolme pelitilannekoria. Samalla myös kovaäänisen kotiyleisön kovin pauhu hieman laantui. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin Susijengin 71-56-johdossa.
Viimeiselle jaksolle Slovenia sai hyvän lähdön ja kävi parhaimmillaan yhdeksän pisteen päässä. Ahosen kolmonen kuitenkin hiljensi yleisön ja Salininkin käsi alkoi lämmetä hänen kotihallissaan. Suomi sai pidettyä turvallisen johtoaseman aivan loppuun saakka. Näin Suomi päätti kisat maukkaaseen voittoon 92-76 (42-42) ja kisojen saldoksi jäi viisi voittoa ja kolme tappiota ja loppusijoitus oli hienosti yhdeksäs.
Ottelun tilastot
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen seurakaveri operoitiin
- Sasu Salin ollut hurjassa kolmosvireessä
- Tekikö Miikka Muurinen typerän päätöksen?
- Susijengi valittiin MM-karsintapeleihin
- Miikka Muurinen lähdössä Belgradista
- NBA haluaa pelleilystä eroon – kovia ratkaisuja tulossa
- NBA-tähden kaudelle tuli tyly päätös
- NBA-tähti teki kovan päätöksensä
- Utah Jazzille isot sakot Lauri Markkasesta
- Lauri Markkanen ei päässyt tähdistöpeliin
- Miikka Muurinen lähdössä Belgradista
- NBA haluaa pelleilystä eroon – kovia ratkaisuja tulossa
- Susijengi valittiin MM-karsintapeleihin
- Tekikö Miikka Muurinen typerän päätöksen?
- NBA-tähden kaudelle tuli tyly päätös
- Lauri Markkanen ei päässyt tähdistöpeliin
- NBA-tähti teki kovan päätöksensä
- NBA-tappelusta jaettiin rangaistuksia
- Lauri Markkasta istutettiin taas penkillä
- Nikola Jokicille hurja lukema täyteen Tuomas Iisalon kustannuksella