Bisons voitti Ruotsin mestarin

Suomen ja Ruotsin mestarit kohtasivat lauantaina Loimaalla ja Suomen mestari vei ottelussa 76-70-voiton.
Bisonsin ja Södertälje Kingsin kohtaaminen oli melko tasaväkinen. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen vieraat johtivat vielä yhdellä pisteellä, mutta tämän jälkeen kotijoukkue otti paikkansa johdossa. Biisonien joukkuepuolustus kesti hienosti eikä helppoja keskusta-ajoja enää annettu. Terhakka puolustus pakotti monesti ruotsalaiset ottamaan huonoja heittoja hyökkäysajan uhatessa loppua.
Biisonien johto pysyi kahdeksan pisteen tuntumassa valtaosan matsista, mutta viimeisessä erässä Kings uhkasi päästä lähemmäs muutaman nopean vastahyökkäyksen vuoksi. Kuutta pistettä likemmäs Kings ei kuitenkaan päässyt ennen kuin pelikello kului loppuun.
Loimaalaisten peli oli paljon paremmin uomissaan kuin keskiviikkona. Vieläkin vastustaja pääsi liian monta kertaa iskemään, kun Bisonsin hyökkäys päättyi heikkoon syöttöön tai pallon menetykseen, mutta peliväline liikkui ajoittain myös laadukkaasti. Hyökkäyksissä oli suurimmaksi osaksi järkeä ja tulostakin syntyi alkukankeuden karistua. Leveä rosteri näytti myös parasta puoltaan – joukkue ei väsynyt kun peliaika jakaantui tasaisesti koko joukkueen kesken.
Suurimmasta pistesaaliista vastasi Billy Keys. Hän säkitti 21 pinnaa ja kolmosensa 57 prosentin tarkkuudella. Keys alkoi antaa jo todellisen pelinjohtajan merkkejä. Hän antoi koriin johtaneen syötön kahdesti ja riisti pallon kolmesti. Tuukka Kotti upotti palloa 18 pisteen edestä sekä ottaen yhdeksän levypalloa. Hän myös blokkasi ja riisti kahdesti sekä antoi yhden syötön. Justin Hawkins joutui valitettavasti jättämään kentän vain seitsemän peliminuutin jälkeen loukkaannuttuaan lievästi.
Otteluiden tilastot löytyvät Biisonien Twitteristä. Preseasonin pelit ovat harjoitusta paitsi pelaajille myös toimitsijoille. Tilastoijat harjoittelevat Euroliigan tilastointiohjelman käyttöä ja sen vuoksi tilastojen ulkomuoto poikkeaa totutusta.
Turnaus huipentuu sunnuntaina klo 15.30 Nilan Bisonsin ja Sundsvallin kohtaamiseen.
Bisons raportoi ottelusta kotisivuillaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- NBA:n pudotuspelijoukkueet ovat tässä
- Tuomas Iisalo joutuu kovaan paikkaan
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- NBA:n pudotuspelijoukkueet ovat tässä
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa