Vilppaalla hyvä kenraaliviikonloppu

Viisi päivää Korisliigan alkuun ja Vilppaan leirissä homma näyttää hyvältä. Viikonlopun PiiHotel-turnauksessa Vilpas pelasi kaksi ottelua ja saldona kaksi voittoa.
Lauantaina kaatui Lapuan Korikobrat alkukangertelun jälkeen komeasti 91-61 ja sunnuntaina voittoputki sai jatkoa Kauhajoen Karhun kustannuksella. Loppunumerot jatkoajan jälkeen olivat 95-91. Nyt on edessä viimeinen valmistautumisviikko liiga-avaukseen ja perjantaina Pohitullissa nähdään, mikä on salolaisten lopullinen iskukyky.
Lähes kaikki liigaryhmät viettivät viimeisen viikonlopun korisparketeilla ja Salohallissa nähtiin kolme Vilppaan tulevaa vastustajaa.
Vilppaalla on seitsemän harjoitusottelua nyt takana ja saldoksi jäi neljä voittoa ja kolme tappiota. Positiivista on, että esitysten käyrä on ylöspäin. Toinen puoliaika Korikobria vastaan (+23) ja vahvan Kauhajoen (+4) kaataminen kelpasivat salolaisyleisölle.
Treenimatsien tasaisin viikinki on ollut elämänsä syksyä pelaava Eero Lehtinen, joka mellasti Karhun sekaisin 27 pisteellään. Etenkin kaaren takaa (6/7) ”Ekku” teki kellosepän tarkkaa työtä. Toinen viikonlopun säväyttäjä oli joukkueen pienin mies Vesa-Pekka Laine. ”Veskulla” on ominaisuus, jota monet kadehtivat. Hermoton mies ei tunnu kunnioittavan isompiaan ja vahvempiaan pätkääkään. Karhua vastaan Laine tykitti 12 minuutissa 9 pistettä ja sai yleisön haukkomaan henkeään. Kapteeni Jukka Kataja pelasi keuhkoputken tulehduksen jäljiltä takaisin kentälle ja on tärkeä lenkki päävalmentaja Mikko Tupamäen roolituksessa.
Yhden asian PiiHotel-turnaus todisti eli Vilpas lähtee Korisliigaan nykyisellä jenkkitriolla. Takamies Mikhail Torrance on ollut joukkueen ykköstykki läpi pre-seasonin ja kauden vaisuin ilta (11/3) sattui Karhua vastaan. Jatkoajalla Torrance rankaisi pohjalaisia kahdella peräkkäisellä kolmosella. Korikobrien pussiin mies säkitti 26 pistettä vain kahdella ohiheitolla. Laituri Joseph Harris (13/6, 18/2) on huippunopea mies pallon kanssa ja ilman ja Carolinan mies alkaa päästä sinuiksi joukkueen kanssa.
Suurin helpotus coach Tupamäen rinnassa lienee ollut kuitenkin James Padgettin esitys. Iso mies ei ole kaikkein sulavaliikkeisin, mutta tekee työnsä kentällä esimerkillisesti. Lapuaa vastaan syntyivät tehot 19/15, Karhua vastaan 16/13. Ne kyllä riittävät.
Vilpas raportoi edesottamuksistaan kotisivuillaan.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisten Korisliigan vuoden pelaaja: ”Yksin ei pärjää, vaikka pelaisi kuinka hyvin”
- Severi Kaukiainen valittiin Korisliigan parhaaksi pelaajaksi – ”Saa tuntea vähän ylpeyttä työstään”
- Denver vei avausfinaalin – Nikola Jokic loisti
- Susiladies-peluri nautti ajastaan Espanjassa – ”Kiva balanssi pelaamisen ja vapaa-ajan suhteen”
- Korisliigojen parhaat valmentajat nimetty
- Korisliigojen kehittyneimmät ja parhaat ulkomaalaiset valittu
- Susijengi nähdään kotikentällä kahdesti kesällä – uusi harjoitusottelu sovittu
- Korisliigojen parhaat puolustajat ja kuudennet pelaajat nimetty
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Susiladies-pelaajalta kova ulostulo kauden vaikeuksista – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Bostonin historiallinen kiri kuivui kokoon – Miami jyräsi finaaliin
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Suomalaisvalmentajien joukkue juhli Itävallan mestaruutta – ”Olen tosi liikuttuneessa tilassa”
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle