Mikko Tupamäki toivoo pelaajiensa nousevan seuraavalle tasolle
Salon Vilpas Vikings on kahtena edelliskautena selvittänyt tiensä Korisliigan pudotuspeleihin. Täksi kaudeksi päävalmentaja Mikko Tupamäki toivoo ehjää kautta.
Vilppaalla on edellisvuosina ollut epäonnea jenkkivahvistusten kanssa loukkaantumisten ja muiden sotkujen takia.
– Päällimmäinen toiveeni on, että saisimme päättää kauden sillä joukkueella millä aloitammekin. Jenkkivahvistuksilla oli viime vuonna vammoja, joiden vuoksi heitä jouduttiin vaihtamaan. Ja muutama muukin epämiellyttävä asia, miksi on jouduttu vaihtamaan. Laskin viime vuonna, että meillä oli neljä preseasonia kauden aikana, Tupamäki kertoo.
Vilppaan ovet eivät ole käyneet aivan yhtä tiiviiseen tahtiin kuin joidenkin sen kilpakumppaneiden. Tupamäki toivookin, että pelaajat pystyvät nostamaan tasoaan entisestään edelliskaudesta.
– Haluan saada nuoria poikia kollektiivisesti eteenpäin. Tarvitsemme eniten tällä hetkellä, että Laineen Vesa-Pekka nousisi seuraavalle tasolle. Siitä meille olisi todellista hyötyä.
Tupamäki odottaa paljon myös Eero Lehtiseltä.
– Viime vuosi oli hänelle ensimmäinen vuosi, että hän sai pelata koko vuoden isossa roolissa. Jo se, että hän pelasi enemmän minuutteja kuin oli koskaan tottunut, vei eteenpäin. Se oli pelkästään fyysiseltä puolelta iso muutos. Eero on tehnyt kesällä todella kovasti töitä ja pyrkinyt kehittämään tiettyjä asioita, joista olemme puhuneet. Tällä hetkellä näyttää, että työ on tuottanut tulosta ja hän on valmis astumaan isompiin saappaisiin myös pallollisessa pelissä, Tupamäki arvioi.
Vilpas matkustaa kauden avausottelussaan Korihaiden vieraaksi perjantaina.
Maarit Korhonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Shai Gilgeous-Alexanderilla vielä pitkä matka
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- Tässä on NBA:n paras pelaaja
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Järkyttävä uutinen – Memphis Grizzliesin Brandon Clarke on kuollut
- Suomen suurlupaus loisti Korisliigan finaalissa
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- NBA:n finaalisuosikki joutui köysiin
- Salon Vilpas hyvin lähellä mestaruutta
- Victor Wembanyama iski näyttävästi takaisin
- Awak Kuierin seura rämpii
- Detroit Pistons jatkaa taistelua – läntinen konferenssifinaali selvillä