Kierrosennakko: Viime kauden finalistit heti vastakkain avauskierroksella
Odotettu Korisliiga pyörähtää vihdoin käyntiin perjantain ja lauantain avauskierroksella. Avauskierroksen ehdottomana helmenä on lauantaina pelattava Bisons-KTP.
Bisons ja KTP kohtasivat viime vuonna finaaleissa jonka loimaalaiset veivät lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen nimiinsä 3-2. Bisonsin päävalmentaja Greg Gibsonin mielestä onkin erityinen tapahtuma aloittaa kausi KTP:tä vastaan.
– Tämä on ehdottomasti hieno aloitus. Kaikki ottelut ovat tietenkin kovia tässä sarjassa, mutta meillä oli KTP:n kanssa hieno taistelu viime vuoden finaaleissa. Kunnioitamme heitä suuresti ja Sami Toiviainen on tehnyt siellä hyvää työtä. Kauden alkua on kyllä jo odotettu ja tuskin maltamme odottaa, että se käynnistyy, Gibson kertoo SuomiKorikselle.
Kaksinkertainen mestari lähtee tähänkin kauteen suurimpana ennakkosuosikkina. Joukkue on vahvistunut jälleen kovilla nimillä ykköstähtenään Susijengin Tuukka Kotti. Slovenian EM-joukkueesta mukana on myös Mikko Koivisto. Kaksikko liittyi joukkueen mukaan hieman muita myöhemmin, mutta Gibson ei ole tilanteesta huolissaan.
– Tietysti jokainen valmentaja haluaisi enemmän valmistautumisaikaa. Hyvä asia kuitenkin on, että molemmat ovat huippukunnossa. He ovat myös erittäin älykkäitä pelaajia, jotka sopeutuvat nopeasti. Emme kuitenkaan ole vielä täysin siellä missä haluamme olla, mutta en usko että mikään muukaan joukkue on, Gibson ennakoi.
Ennen Biisoneiden ja KTP:n huippukamppailua, perjantaina pelataan kolme ottelua. Korihait saa kotikentälleen vastaansa Salon Vilppaan, Korisliigan nuorin joukkue Kouvot isännöi mestarisuosikkeihin lukeutuvaa Joensuun Katajaa. Joensuusta kantautui hyviä uutisia torstai-iltana, kun Teemu Rannikon odotetaan olevan pelikunnossa. Perjantain kolmannessa ottelussa Karhu saa kotiluolaansa Namika Lahden.
Lauantaina Bisons-KTP-ottelun lisäksi Pyrintö toivottaa Lappeenrannan Namikan tervetulleeksi Tampereelle ja Tapiolan Honka palaa pääsarjatasolle saamalla kotihalliinsa vieraaksi Lapuan Korikobrat.
Korisliigan avauskierros:
Pe 4.10. 18.30 Korihait-Vilpas
Pe 4.10. 18.30 Kouvot-Kataja
Pe 4.10. 18.30 Karhu-Namika Lahti
La 5.10. 17.00 Bisons-KTP
La 5.10. 17.00 Pyrintö-LrNMKY
La 5.10. 17.00 Honka-Korikobrat
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen seurakaveri operoitiin
- Sasu Salin ollut hurjassa kolmosvireessä
- Tekikö Miikka Muurinen typerän päätöksen?
- Susijengi valittiin MM-karsintapeleihin
- Miikka Muurinen lähdössä Belgradista
- NBA haluaa pelleilystä eroon – kovia ratkaisuja tulossa
- NBA-tähden kaudelle tuli tyly päätös
- NBA-tähti teki kovan päätöksensä
- Utah Jazzille isot sakot Lauri Markkasesta
- Lauri Markkanen ei päässyt tähdistöpeliin
- Miikka Muurinen lähdössä Belgradista
- NBA haluaa pelleilystä eroon – kovia ratkaisuja tulossa
- Susijengi valittiin MM-karsintapeleihin
- Tekikö Miikka Muurinen typerän päätöksen?
- NBA-tähden kaudelle tuli tyly päätös
- Lauri Markkanen ei päässyt tähdistöpeliin
- NBA-tähti teki kovan päätöksensä
- NBA-tappelusta jaettiin rangaistuksia
- Lauri Markkasta istutettiin taas penkillä
- Nikola Jokicille hurja lukema täyteen Tuomas Iisalon kustannuksella