Jyri Lehtonen manasi keskittymisen herpaantumista

Kouvot ei pystynyt kunnolla haastamaan Katajaa perjantaisessa liiga-avauksessa. Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtosen mukaan Kataja pääsi heti alussa liian helposti karkuun ja voitti lopulta 84-64.
Lehtosen mukaan Kataja ei pystynyt käyttämään etsikkoaikaansa hyödykseen ottelun alussa ja Kataja karkasi.
– Itse asiassa aloitimme pelin äärimmäisen hyvin. Saimme pallot niille paikoille minne ne haluttiinkin ja haettiin 1vs1 tilanteita. Ensimmäisellä kahdella minuutilla esimerkiksi Johnsonille tuli kolme paikkaa, mutta niistä palloa ei saatu koriin. Näistä tilanteista tultiin vielä ihan hyvin puolustukseen alas, mutta sen jälkeen otimme hyökkäyksessä kolme aika villiä ratkaisua peräkkäin. Näistä tuli pitkä levypallo ja Kataja meni sen seurauksena 10 pisteen johtoon. Tällainen joukkue (Kouvot) jolla ei ole vielä minkäänlaista tarinaa ja historiaa yhdessä, niin näiden jälkeen keskittyminen herpaantui ihan täysin, Lehtonen manasi Kouvojen sivuilla.
– Toisen jakson alun epäonnistumisten jälkeen päät painuivat pelaajilla alas. Ei muistettu yhtäkään hyökkäyspeliä ja sen lisäksi Kataja puolusti hyökkäyksemme hyvin. Meidän paletti sekosi totaalisesti viiden minuutin ajaksi ja se riittää Katajan tapaista huippujoukkuetta vastaan. Olen todella tyytyväinen siihen, että tulimme toisella puoliajalla peliin ihan hyvin mukaan. Saimme muutaman asian toimimaan hyökkäyksessä sekä puolustuksessa ja niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, niin me voitimme tänään toisen puoliajan (40-34), Lehtonen muistuttaa.
Hyvän pelin pelannut Kouvojen Daniel Dolenc myönsi Katajan kovuuden.
– Olen vaihtanut pelipaikan vitosesta neloseen preseasonin aikana ja olen päässyt nyt viime aikoina ihan hyvin sisälle siihen kuvioon. Kataja on hyvä joukkue ja se on ollut viime vuosina aina kärkikamppailuissa mukana. Tiedettiin ennen peliä, että vastustaja tulee olemaan vahva ja yritettiin vastata siihen kovuudella, mutta tällä kertaa kävi näin. Olemme vielä aika kokematon joukkue ja emme päässeet tänään kunnolla pelaamaan omaa peliämme.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Suomalaistähti jatkoi hurjaa pistetehtailua Korisliigassa
- Lakers vei NBA Cupin nimiinsä
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”