Laaja rotaatio auttanut KTP:tä
KTP kohtaa maanantaina Joensuun Katajan. Avauskierroksen finaaliuusinnassa Bisons oli hereillä kotkalaisia paremmin, mutta tämän jälkeen KTP:n syysvireen ovat saaneet kokea Korihait, Kauhajoki, sekä Lahden ja Lappeenrannan Namikat.
Päävalmentaja Sami Toiviainen on päässyt peluuttamaan yhdeksän miehen laadukasta rotaatiota, mikä helpottaa huomattavasti otteluruuhkien läpiviemistä. Laajan rotaation käyttäminen on toistaiseksi onnistunut Toiviaiselta hyvin, ja Joensuussakin vastuuta kuormitetaan varmasti tasaisesti koko pelaavalle kokoonpanolle.
Kataja-ottelu on KTP:lle neljäs kahdeksaan päivään, joten leveästä materiaalista on todellakin hyötyä. Kotkalaisten tilannetta ei helpota Sefton Barrettin loukkaantuminen, joka pitää hänet poissa myös maanantaisesta Kataja-ottelusta. Hänen tilanneen on kuitenkin noussut vahvasti Timo Heinonen.
– Laajan rotaation ansiosta tasomme on pysynyt hyvänä, varsinkin puolustuspäässä. Timi Heinonen on istunut kolmospaikalle erinomaisesti, ja Seftonin puuttuessa onkin ollut onni, että Timi on jo sopeutunut kyseiselle pelipaikalle, analysoi Toiviainen KTP:n sivuilla.
Kotkalaisten joukkueesta yksi mies on noussut alkukaudesta ylitse muiden, ja hän on taskuraketti Sharaud Curry. Kaksi ensimmäistä peliä meni vielä tutustuessa joukkuekavereihin, mutta sen jälkeen jälki on ollut vakuuttavaa. Providencen pieni suuri mies on huikeilla passeillaan kivunnut jo koko syöttötilaston kärkeen, mutta on siinä sivussa takonut myös pisteitä top-6-tahtiin. Varsinkin 204-senttinen konkari Chris Owens on päässyt nauttimaan Curryn tarjoiluista.
– Sharaud on ollut jopa yllättävän hyvä. Hän pystyisi varmasti skoraamaan tarvittaessa vieläkin enemmän. Match-upeissa ei ole toistaiseksi ollut ongelmia, enkä usko niitä tulevan jatkossakaan. Päinvastoin luulen Sharaudin vikkelyyden tuottavan enemmän match-up-ongelmia vastustajille kuin meille, kertoo Toiviainen.
Toiviaisella on hyvin tiedossa myös Katajan vahvuudet.
– Mike Morrison on iso, hyvin liikkuva sentteri, jonka otteissa on vielä hieman hosumista. Renaldo Major taas on kovat meriitit omaava laituri, jonka skoraaminen on jostain syystä ollut vielä hakemista. Osaamista kaverilta kuitenkin löytyy, onhan hän mättänyt pisteitä myös kovassa D-liigassa. Ja Teemu Rannikkohan siellä pyörittää peliä, hänen taitonsa tietävät kaikki, toteaa Toiviainen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Seagulls eteni sittenkin välieriin