Kouvoilla edelleen vahva usko
Kouvot koki kauden kuudennen tappionsa, kun se taipui sunnuntaina kotikentällään Karhulle. Tällä kertaa Kouvojen turmaksi koitui heikohko toinen ja osin kolmas neljännes. Viimeinen jakso oli Kouvojen kauden parasta pelaamista ja esityksissä löytyi jo hieman auringon pilkahdusta pilviverhon takaa.
Kouvojen parhaana pelaajana palkittu 17-vuotias Tuomas Hirvosen mukaan tappiot eivät ole lannistaneet joukkueen mielialaa.
– Alkuun saimme toteutettua peliämme ihan hyvin, mutta toisella jaksolla tuli sitten joukkueelle musta hetki. Pallot eivät uponneet koriin ja puolustus vuosi. Siinä vaiheessa Karhu sai revittyä eroa ja se sama meno jatkui kolmannen jakson alussa. Kolmannen jakson loppupuolella saimme vähän otetta pelistä ja viimeinen jakso oli sitten meiltä ihan hyvää koripalloa. Tappioista huolimatta joukkueessa on ihan hyvä fiilis. Taistellaan se ensimmäinen voitto ja eiköhän se siitä lähde rullaamaan, Hirvonen toteaa Kouvojen sivuilla.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen löysi tappiosta huolimatta positiivisia asioita ja etenkin suomalaisvetoinen viisikkopelaaminen miellytti Lehtosta.
– Valmentajaa innosti ottelussa se, että meiltä löytyi kentälle viisikoita jotka taistelivat ja yrittivät tosissaan kolmannen jakson lopulla ja neljännellä jaksolla. Meidän parhaassa viisikossa ei ole kolmea amerikkalaista ja se tietysti vähän huolestuttaa. Kahdella amerikkalaisella ja kolmella suomalaisella me pelaamme tällä hetkellä paljon paremmin. Totta kai ulkomaalaisvahvistukset pystyvät luomaan omia heittoja ja ottamaan levypalloja jne, mutta meidän yleisilme, pelaamisen taso ja joukkueen toteutus kentällä on parempaa kahdella amerikkalaisella pelattaessa. Tänään löydettiin pari hyvää viisikkoa jotka varmasti kantavat meitä tuleviin peleihin. Meillä on hyviä suomalaisia pelaajia eikä se ole mikään automaatio, että amerikkalainen ottaa jonkun tietyn roolin, vaan peliaika ja rooli joukkueessa pitää ansaita.
Kouvot on hävinnyt kaikki ottelunsa, mutta usko ei ole kouvolalaisjoukkueesta loppunut.
– Ei me olla missään nimessä luovutettu vaan meillä on vahva usko, että pelaamme itsemme pudotuspeleihin. Meillä on vielä ensimmäisen kierroksen lopulla hyvinkin voitettavia otteluita eikä se pudotuspeliviiva siitä vielä mihinkään karkaa.
Lehtosen mukaan joukkueeseen ei olla tällä hetkellä hakemassa lisävahvistuksia.
– Ei, vaan tällä kokoonpanolla mennään. Toivotaan, että kahden viikon päästä meidän paras viisikkomme sisältää kolme amerikkalaista ja kaksi suomalaista. Toisaalta ei amerikkalaisten määrä avausviisikossa ole mikään kynnyskysymys. Ei tämä tilanne pelaajia vaihtamalla parane. Me olemme pelillisesti jo siinä pisteessä, että pitää vaan saada itseluottamus kuntoon ja saada useampia onnistujia samaan otteluun.[Delvon] Johnson oli parissa aiemmassa pelissä alamaissa ja [Frankie] Sullivan sekä [Lawrence] Wright onnistuivat. Tänään Johnson oli tosi hyvä ja edellä mainitulla kaksikolla oli taas vähän vaikeampaa. Tämä on pienistä asioista kiinni.
Kouvot pelaa seuraavaksi ensi viikon lauantaina 2.11. jolloin joukkue matkustaa Nilan Bisons Loimaan vieraaksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nikola Jokicin kausi on ohi
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä