Pieti Poikola: ”Ottelu oli välillä minun näpeissäni, välillä pelaajien ja välillä ei kenenkään näpeissä”

Pyrintö piti tilinsä puhtaana kaatamalla maanantain tiukassa kärkikamppailussa KTP:n. Tamperelaisleirissä oltiin luonnollisesti iloisia tiukan ottelun voittamisesta.
Pyrinnön loppuhetkien ratkaisuhahmo Antero Lehto piti ottelua viihdyttävänä.
– Tämä oli hieno korismatsi. Tulimme peliin todella hyvin, saimme Kotkan pois raiteiltaan intensiivisellä otteella. KTP onnistui kuitenkin saamaan meidät passiiviseksi hyökkäyksessä, sillä emme ole pelanneet paikkaa vastaan.
– Lopussa tulimme kuitenkin kahdesti neljän pinnan takaa ja pystyimme kääntämään ottelun voitoksi. Lopun kiukku vei meidät voittoon ja saimme kovia levypalloja. Ilman kovaa tahtoa emme olisi voittaneet, mutta olimme päättäneet, ettemme häviä tätä ottelua. Tämä antaa itseluottamusta tuleviin peleihin ja kaksi pistettä sarjataulukkoon, Lehto mietiskeli Pyrinnön sivuilla.
Päävalmentaja Pieti Poikola oli Lehdon kanssa pitkälti samaa mieltä.
– Alussa puolustimme ehkä kauden tähän asti parasta puolustusta ensimmäiset 15 minuuttia. Meillä oli intensiteettiä, taktista kypsyyttä ja teimme kaiken niin kuin piti. Toki tiesimme, että vastustajalla on hyviä pelaajia, jotka osaavat heittää. Kun momentum kääntyi Kotkalle, se näkyi ensin hyökkäyksemme pysähtymisenä ja sen jälkeen puolustuksessa. KTP:n pelaajia on vaikea pysäyttää, kun he innostuvat heittämään, Poikola kehui vastustajaa.
Pyrintö oli ahtaalla loppuhetkillä, mutta onnistui puristamaan lopulta ohi voittoon.
– Saimme ottelun käännettyä muutaman hyvän taktisen muutoksen turvin. Kokeilimme sellaista miespuolustusta, jota emme ole harjoitelleet kertaakaan kauden aikana. Samoin minäkin luotin pelaajiin, enkä ottanut BJ Raymondia vaihtoon, vaikka hänellä oli jo neljä virhettä. Hän kokeneena pelaajana tiesi, että hänen vaihtamisensa kostautuisi. Ottelu oli välillä minun näpeissäni, välillä pelaajien ja välillä ei kenenkään näpeissä. Se riitti tällä kertaa, Poikola pohti.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta