Kataja antamaan shokkihoitoa Choletille
Joensuun Kataja aloittaa EuroChallenge-ottelunsa tiistaina kohtaamalla ranskalaisen huippujoukkue Choletin. Vastus on heti kovimmasta päästä, sillä Cholet on kokenut eurojoukkue ja lohkon ennalta kovin nippu.
Kataja pelasi viime kaudella upean EuroChallengen, kun se eteni aina puolivälieriin saakka. Katajan päävalmentaja Jukka Toijala myöntää, että näitä pelejä on taas odotettu.
– Viime vuosi jätti hienot muistot. Nämä ovat valmennukselle, pelaajille ja koko organisaatiolle upeita tapahtumia ja kokemuksia. Sen jälkeen, kun päätimme lähteä turnaukseen mukaan, tätä on odotettu ja on upeaa päästä aloittamaan, Toijala hehkuttaa SuomiKoris-sivustolle.
Kataja on urakoinut tähän mennessä jo yhdeksän peliä tällä kaudella. Cholet on sen sijaan pelannut viisi peliä. Toijalan mukaan Kataja ei kuitenkaan saa paremmasta pelituntumasta etua.
– Lähtötilanne oli hankala, kun päävalmentaja ja Teemu [Rannikko] olivat EM-kisoissa pitkään. Jos sitä vertaa siihen, että vastustajan preseason kesti puolitoista kuukautta, niin siinä mielessä me tulemme jälkijunassa. Pelaaminen on varmasti auttanut ja nyt nuo lähtökohdat kumoavat toisiaan. Me olemme pelanneet enemmän ja heillä oli pidempi preseason, Toijala pohtii joukkueiden lähtöasetelmia.
Joensuuhun matkustaa todellinen huippujoukkue, joka on aloittanut vahvasti Ranskan liigan neljällä voitolla ja yhdellä tappiolla. Se on pelannut eurokentillä peräti 23 kautena, joten kyseessä on kaikilla mittareilla suurseura.
– Heidän budjettinsa on 5-6 miljoonaa, joten kyllä huippujoukkueesta on kyse. Se menee samaan kastiin kuin Bisonsien parhaat vastustajaan Eurocupissa. Pari kautta sitten he pelasivat vielä Euroliigassa ja ovat menestyneet myös Eurocupissa, että semmoinen jengi on tulossa vastaan. He ovat aloittaneet myös ”vaatimattomasti” Ranskassa ja heillä on aivan huippujengi. Puhutaan sellaisesta, joka voitti Euroliigassa pelaavan Strasbourgin ja ainoa tappio tuli Barcelonan Euroliigassa voittaneelle Nanterrelle. Olemme tulleet jo siihen pisteeseen, että Katajasta ja Barcelonasta puhutaan samassa lauseessa, Toijala heittää.
Toijala uskoo, että Kataja pääsee kuitenkin iskemään hieman puskista vastustajaa, vaikkakaan ei usko ranskalaisten aliarvioivan Katajaa.
– Ilman muuta. Ranskalaiset varmasti kunnioittavat suomalaisten nousua ja suhtautuvat varmasti vakavammin meihin kuin mitä olisivat tehneet vielä pari vuotta sitten. Viime vuonna pelasimme ranskalaisjoukkuetta vastaan puolivälierissä, etteivät he varmasti huonosti valmistautuneina tule. Meidän tapa pelata on kuitenkin erilainen kuin mihin he ovat tottuneet ja toivottavasti pystymme antamaan heille shokkihoitoa kotikentällämme, Toijala heittää.
Katajan ja Choletin ottelu alkaa kello 18.30.
Salttu Forsström
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Magic Johnsonilta karu vinkki LeBron Jamesin pojalle
- Los Angeles Clippersille 47 miljoonan sopimus
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- New York Knicks teki kovan pelaajahankinnan
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut