Pallonmenetykset kostautuivat Kouvoille
Hyvä taistelu ei aina riitä urheilun maailmassa voittoon asti. Näin kävi lauantai-iltana myös Mansikka-aholla kun Kouvot koki tappion hyvän taistelun jälkeen KTP-Basketille koriluvuin 81-89 (36-34).
Lopulta yksi vastustajan pelaaja osoittautui, ainakin tällä kertaa, liian kovaksi palaksi kotijoukkueelle. KTP:n Chris Owens (30/9) heitti viimeisellä kympillä hurjat 18 pistettä ja johdatti kotkalaiset samalla kauden ensimmäisen Kymenlaakson derbyn voittoon.
Tämän kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Kouvojen Juuso Kauppinen oli innoissaan päästessään taas tositoimiin.
– Tätä on odotettu, että pääsee taas kentälle. Ihan hyvältä tuntui pelata ja peli kulki myös ihan hyvin. Hyvä fiilis jäi ensimmäisestä pelistä. Me oltiin heti pelin alusta valmiita pelaamaan ja toteutettiin hyvin meidän hyökkäystä oikeastaan koko pelin ajan. Toisella puoliajalla KTP kovensi puolustusta ja meille tuli siinä muutama harmittava pallonmenetys. KTP pääsi näistä juoksemaan ja teki sitten samalla pienen eron. Jäätiin siinä sitten vähän jälkeen. Tänään kotkalaisten Owens heitti melkein kaikki heitot sisään ja ratkaisi omalta osaltaan ottelua. Meillä ei tänään löytynyt sitä yhtä tai kahta pelaajaa joka olisi laittanut ratkaisevat pallot pussiin, Kauppinen analysoi Kouvojen sivuilla.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen haluaa karsia joukkueeltaan turhat pallonmenetykset pois.
– Meidän koko kauden trendi on ollut, että me työnnämme palloa vahvasti ylöspäin. Emme ole kävelleet ylös kuten minun joukkue normaalisti tekee. Tämän seurauksena me pistämme keskimäärin 70 heittoa ottelussa ilmaan, kun minun joukkueet yleensä heittävät noin 55 kertaa. Meille tulee keskimäärin 18 pallonmenetystä per ottelu, kun normaalisti minun joukkueet tekevät 12 pallonmenetystä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että omissakin soi sitten aika lailla. Kun me saamme turhat pallonmenetykset pois, niin me saamme heitot ottelussa 75-77 tienoille ja jos vaikka osuttaisi välillä normaalia paremmalla prosentilla, niin meillä on sitten ihan hyvä mahdollisuus voittaa pelejä. Tämä on suurin yksittäinen syy miksi meidän peleissä tulee tällä hetkellä paljon pisteitä.
Lehtosen mukaan ottelu ratkesi KTP:n Chris Owensin huippuvireeseen.
– Niin, tästä pelistä. Toisella puoliajalla Kotkalla oli kuusipallon menetystä meitä vähemmän ja Chris Owens. Tässä olivat ne suurimmat syyt tappioon. Pallonmenetykset johtuivat siitä, että KTP alkoi tehdä koreja ja pääsi samalla puolustamaan meitä aggressiivisesti ylhäältä asti. He pitivät meidät hyökkäyksessä kymmenessä metrissä, kun meidän pitäisi pelata 6,5 metrissä ja tämän seurauksena syöttöjen välimatkat tulivat liian pitkiksi ja näistä tuli sitten niitä pallonmenetyksiä. Pallonmenetyksistä kotkalaiset pääsivät taas juoksemaan tuloksekkaasti nopeita hyökkäyksiä. Kun me teimme korin, niin 5 vs 5 hyökkäyksessä Mr. Owens teki viimeisellä jaksolla aina vastustamattomasti korin ja he pääsivät puolustamaan taas ylhäältä. Näistä tuli sitten tavallaan sellainen oravanpyörä meidän pelitavalle. Tänään yksi kaveri oli kentällä täysin ylitse muiden, Lehtonen analysoi.
LUE MYÖS:
- Näkökulma: Gettomasa Kipinä Basketiin – oikeita minuutteja liigassa vai pelkkä promotemppu?
- Kipinä Basketilta vuosisadan yllättävin sopimus – suomalainen rap-ikoni Gettomasa liittyy joukkueeseen
- Lähde: Sacramento Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa – ei halunnut sitoutua
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot

- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin