Ari Tammivaara tyytyväinen Karhun alkukauteen
Karhu on tällä hetkellä sarjassa viidentenä voitettuaan 10 pelistään seitsemän. Joukkue on taistellut loukkaantumisten kanssa koko kauden ajan, joten päävalmentaja Ari Tammivaara on suhteellisen tyytyväinen joukkueensa alkukauden esityksistä.
– Recordiin 7-3 voi olla tyytyväinen loukkaantumisten ja flunssa-aallon runneltua joukkuetta. Hyvä asia on, että vaikka peli on ollut vaiheessa, niin tiukkoja pelejä on pystytty voittamaan. Se kertoo joukkueen oikeanlaisesta asenteesta. Joukkueen peli on kehittynyt sarjan alusta, mutta kaksi viimeistä tappiota olivat rumia. Kotkassa ja Tampereella voittaakseen joukkueen täytyy olla täydessä iskussa ja sitä joukkue ei valitettavasti viime viikolla ollut. Viime viikolla oli tarkoitus harjoitella joukkuekonseptia, mutta emme saa harjoituksiin 5-5 tilannetta, joten harjoittelu keskittyy 2-2 / 3-3 taktisten mallien hieromiseen ja henkilökohtaiseen tekemiseen, mikä voi olla tässä vaiheessa kautta hyväkin asia. Isoin asia on kuitenkin saada joukkue taas terveeksi, Tammivaara kertoo Karhun sivuilla.
Karhulta ovat olleet sairastuvalla muun muassa Jussi Eskola, Quincy Hankins-Cole sekä Niko Mattila.
– Joukkue on kärsinyt kolmesta merkittävästä loukkaantumisesta ja siksi emme ole pelanneet täysiterveellä joukkueella vielä yhtään peliä. Ensin Jussi oli toipilaana sarjan alussa ja sitten Quincy ja Niko loukkaantuivat. Molempia voi odotella takaisin joulukuun aikana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen