Korihait selvinnyt pienen henkisen notkahduksen yli

Korihait on parhaillaan seitsemän ottelun tappioputkessa. Päävalmentaja Ari Mikkola myöntää, että tappiot alkoivat kalvaa pelaajien mieltä, mutta nyt mieliala on nousussa haiparven leirissä.
Mikkolan mukaan mielialat ovat kirkastuneet joukkueessa ja siitä osoituksena vahva, mutta niukkaan tappioon päättynyt, ottelu Bisonsia vastaan.
– Meillä oli viikko-puolitoista sitten havaittavissa turhautuneisuutta, mutta kävimme hyvän palaverin pelaajien kanssa viime viikolla ja pelaajat keskittyvät jatkossa omiin rooleihinsa ja minun tehtäväni on saada kokonaisuus toimimaan. Olemme menneet eteenpäin ja fiilis on nyt hyvä ja uskon, että pitkässä juoksussa niitä voittoja alkaa tulla. Enää ei ole huonoa tunnelmaa, mutta muutama vähän huonompi päivä oli, Mikkola paljastaa SuomiKoris-sivustolle.
Korihait kärsii muutamasta poissaolosta keskiviikkona Karhua vastaan ja pahimpana on Pyry Rainamaan puuttuminen kokoonpanosta.
– Meillä on kahdeksan tervettä miestä. Rainamaa on edelleen sivussa, kun hänen varvasvammansa uusiutui ja hänen vamman vakavuus selviää lähipäivinä. Muuten pääsemme hyvällä kahdeksan miehen rotaatiolla peliin.
Salttu Forsström
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia