Korikobrat hankki uuden jenkin

Lapuan Korikobrat on vahvistanut kokoonpanoaan, kun amerikkalainen 24-vuotias 201-senttinen ja 100-kiloinen Jesse Perry liittyy joukkueen kokoonpanoon.
Perry valmistui vuonna 2012 erittäin kovasta University of Arizonasta. Viimeisenä vuotenaan Perry kirjautti tilastot 12,2 pistettä ja 7,6 levypalloa. Ensimmäinen kausi ammattilaisena kului Libanonissa tilastoilla 20,9 pistettä ja 9,1 levypalloa. Libanonissa takamiestähtenä samassa joukkueessa loisti Katajassakin pelannut Larry Blair.
Kauden ensimmäiset ottelut Perry pelasi Liettuassa Siauliain joukkueessa, jossa Liettuan sarjassa syntyi 12 minuutin peliajalla/ottelu tilastot 5,8/4 sekä Baltian liigassa 19 minuutin peliajalla 8,5/2,5. Lopullista sopimusta ei kuitenkaan Liettuaan syntynyt ja niin neuvottelujen jälkeen tie tuo Lapualle.
– Yritimme tosissamme Jesseä jo ennen kauden alkua Lapualle, mutta emme kuitenkaan pystyneet kilpailemaan Siuauliain kanssa. Liettuassa on kuitenkin selkeästi erilaiset palkat kuin mihin meillä on Suomessa mahdollisuus. Tilanne aukesi kuitenkin uudestaan ja olemme pitkään neuvotelleet Jessen agentin kanssa ja lopulta saimme aikaan molempia osapuolia tyydyttävän sopimuksen.
– Onhan se aika haastavaa yrittää kavereita, jotka tulevat tuollaisilla tilastoilla huippukovista yliopistoista. Jessen tilastoilla Arizonasta mennään yleensä suoraan NBA:han, mutta Jesse on kuitenkin hieman alimittainen ’vain’ 201 senttiä ja koska Jesse viihtyy myös vitospaikalla ei Jesseä draftattu NBA:han . Meillä Suomessa ei kuitenkaan ole montaa todella isokokoista pelaajaa, joten uskoisin, että suomalaiseen pelityyliin Jesse sopii mainiosti.
– Kyllähän sitä viime yönä piti vähän juhlistaa, kun saimme lopulliset allekirjoitukset sähköpostiin, saa sitten nähdä ovatko odotukset turhia vai onko Jessestä niihin vastaamaan. Tilastollisesti Jesse on varmasti kovin, mutta toisaalta myös kallein Lapualle saapunut pelaaja. Jessellä on lento Suomeen välittömästi, mutta katsotaan nyt missä pelissä sitten ensiesiintyminen tapahtuu, Kobrien manageri Markku Turja toteaa seuran sivuilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia