Kataja pisti Majorin ulos – Greenen sopimusta ei jatketa
Kataja Basket on päättänyt irtisanoa laitahyökkääjä Renaldo Majorin sopimuksen. Toinen amerikkalaislaituri, Brian Greene, auttaa joukkuetta vielä kolmen pelin ajan ja hänen määräaikainen sopimuksensa päättyy 21.12. Korisliiga-otteluun Kauhajokea vastaan.
Päävalmentaja Jukka Toijala on murheellinen etenkin Majoriin kohdistuvan ratkaisun suhteen. Hän tunnustaa, että oli liian optimistinen tähän kohdistamiensa sopeutumisodotusten suhteen.
– Tässä kohtaa en voi muuta kuin nostaa käden ylös virheeni merkiksi. Valitettavasti Renaldon kohdalla aika ei vain riittänyt siihen, että eurooppalainen pelitapa olisi tullut tutuksi meidän kannaltamme riittävän nopeasti. Asiaa eivät helpottaneet häntä kohdanneet loukkaantumiset, Toijala harmittelee Katajan sivuilla.
Ensimmäistä kauttaan Euroopan mantereella pelaava Major on kärsinyt pikkuvaivoista niin keski-, ylä- kuin alavartalossaankin, mikä on sekin näkynyt otteissaan.
Major kirjautti viidessä EuroChallenge-ottelussa tilastolukemat 26 peliminuuttia, 10,6 pistettä, 4,8 levypalloa, 1,2 syöttöä, 0,8 riistoa ja 1,2 torjuntaa. Korisliigan 12 ottelussa lukemat ovat vastaavasti 26 minuuttia, 11,8 pistettä, 5,0 levyriä, 1,2 syöttöä, 1,1 riistoa ja 0,7 torjuntaa.
Brian Greene on vapaa etsimään uutta seuraa välittömästi, mutta hän edustaa Kataja Basketia vielä kolmesti, sopimuksensa loppuun saakka: lauantaina Pyynikillä Tampereen Pyrintöä vastaan, tulevana tiistaina Hollannissa Katajan osalta tämän kauden viimeisessä EuroChallenge-ottelussa ZZ Leideniä vastaan sekä lauantaina 21.12. Kauhajoella Karhu Basketia vastaan.
Seuralla on ns. verkot vesillä korvaavien vahvistusten suhteen ja Toijala myöntääkin, että nämä ratkaisut tässä ja nyt heikentävät joukkuetta hetkellisesti.
– Emme varmasti tule olemaan vähään aikaan parhaimmillamme, mutta tavoitteet on nyt siirretty kevääseen. Silloin on tarkoitus pärjätä etenkin tämän hetken kahdelle parhaalle joukkueelle, Biisoneille ja Pyrinnölle, Toijala tähdentää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers