Viime yönä pelattiin NBA:ssa hieno ottelu hallitsevan mestari Miamin ja sarjajohtaja Indianan välillä. Mestarin päänahka ei ollut myynnissä tällä kertaa. Lisäksi Portland koki pitkästä aikaa tappion ja kärkijoukkueista San Antonio piti pintansa.

Miami kuittasi reilun viikon takaisen tappionsa ja Dwyane Wade oli vahvalla pelipäällä 32 pisteellä. Utah haki yllätysvoiton Orlandosta 30 pistettä nakuttaneen Trey Burken johdolla. DeMar DeRozan 30 pistettä eivät riittäneet Torontolle, kun se hävisi jatkoajalla kotonaan hyvään vireeseen äityneelle Charlottelle.

New York sai hieman balsamia haavoilleen, kun se voitti tuplajakoajan jälkeen Milwaukeen. Tyson Chandler palasi ottelussa Knicksin kokoonpanoon. Bucksin Brandon Knight pussitti peräti 36 pistettä, mutta se ei riittänyt voittoon. Portlandin Damian Lillard jatkoi viimeaikaisia huippuesityksiään tekemällä 36 pistettä Minnesotaa vastaan, mutta se ei riittänyt, kun Minnesota otti Nikola Pekovicin 30 ja Kevin Loven 29 pisteen johdolla kotivoiton. San Antonio kaatoi vieraissa Phoenixin ilman loukkaantunutta Tony Parkeria.

Erik Murphy käväisi kentällä 24 sekunnin ajan, kun Chicago hävisi Houstonille.

NBA:n yön tulokset:
Miami-Indiana 97-94
Orlando-Utah 82-86
Toronto-Charlotte 102-104
Atlanta-Sacramento 123-107
Boston-Detroit 106-107
Milwaukee-New York 107-101
Minnesota-Portland 120-109
Dallas-Memphis 105-91
Phoenix-San Antonio 101-108
Houston-Chicago 109-94
Clippers-New Orleans 108-95