Greg Gibson: ”Emme mielestäni ansainneet voittoa”

Salon Vilpas oli lähellä yllättää sarjajohtaja Nilan Bisonsin vuoden 2013 viimeisessä ottelussa. Biisonien onnistui kuitenkin kääntää ottelu itselleen vahvan kolmannen neljänneksen ansiosta.
Vilpas dominoi kenttätilanteita täysin ensimmäisellä puoliskolla. Vieraiden aggressiivinen puolustus laittoi Biisonilauman ahtaalle. Ylhäältä asti tiivis pallollisen tuplaus aiheutti sen, että loimaalaisten oli suunnattoman vaikea tuoda pelivälinettä edes hyökkäysalueen puolelle. Tämän lisäksi Vilppaan pakki jatkui tiiviinä toisessakin päässä eikä Biisonien kolmoslingot päässeet ottamaan rytmistä heittoja.
Loimaalaisten päävalmentaja Greg Gibson listasi ensimmäisen puoliskon pieleen menneitä asioita.
– Tilankäyttömme ei ollut hyvää, pelasimme löysästi, missasimme helppoja heittoja… Kun kaikki nämä laitetaan yhteen, tullaan tilanteeseen, missä olimme, hän manasi.
Toisella puoliskolla kotijoukkueen ilme muuttui. Gibson ripitti omiaan pukkarin puolella harvinaisen kovasanaisesti ja kurinpalautus tepsi. Bisons nousi vahvan kolmannen jakson turvin kantaan ja viimeisellä neljänneksellä ohi.
– Rumaa oli, mutta sellaista koris joskus on – ylä- ja alamäkiä. Puolustuksemme ei saanut pysäytettyä Vilpasta ja he pelasivat toteuttaen pelisuunnitelmaansa, Bisonsin John Williamson kertoi Bisonsin sivuilla.
– Heidän vaihtonsa (screeneissä) ja hyökkäysrotaationsa aiheutti meille ongelmia, hän täsmensi.
Gibson muistutti omiaan, ettei Korisliigassa voi aliarvioida yhtäkään joukkuetta.
– Pitää kunnioittaa kaikkia vastustajia, eikä olla ylimielinen. Parina viimeisenä päivänä olemme olleet kuin maailman kuninkaita. Emme mielestäni ansainneet voittoa tänään ja kerroin sen myös pelaajille. Toki olen ylpeä, että pystyimme nousemaan vielä kaukaa mukaan peliin. Joka kausi jokainen joukkue saa yhden tuurivoiton, tänään oli meidän vuoromme, hän päätti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Orastava tappioputki – NBA:n kärkijoukkue vaihtui
- Tuukka Kotin ura on ohi – mestari vaihtuu
- NBA:ssa yllättävä tulos – kärkisensaatiolle turpaan
- Oliver Nkamhoua jatkanut loistavia esityksiään
- Lauri Markkanen hävisi ex-seuralleen
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Tuukka Kotin ura on ohi – mestari vaihtuu
- Oliver Nkamhoua jatkanut loistavia esityksiään
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Lauri Markkanen hävisi ex-seuralleen
- NBA:ssa yllättävä tulos – kärkisensaatiolle turpaan
- Orastava tappioputki – NBA:n kärkijoukkue vaihtui
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Lauri Markkasen kausi jatkuu synkästi – kärkiryhmän voittoputki poikki