Bisons onnistui suunnitelmassaan
Kuva: Juha Tamminen
Tapiolan Honka yritti napata kaksi sarjapistettä Loimaalta keskiviikkona. Ryöstö jäi kuitenkin kaukaiseksi haaveeksi, sillä kotijoukkue runnoi Hongan lopulta lähes neljälläkymmenellä pisteellä.
Bisonsin apuvalmentaja Joonas Iisalon mukaan joukkueen pelisuunnitelma onnistui hyvin.
– Halusimme keskittyä hyökkäyksen nopeuttamiseen, mutta pitää menetykset alhaisina. Tilastot kertovat, että onnistuimme, Iisalo kertoo Bisonsin sivuilla.
Biisoneille kertyikin menetyksiä poikkeuksellisen vähän, vain kuusi kappaletta. Riistoja sen sijaan joukkue napsi kymmenen. Hyökkäyspäässä pallo liikkui epäitsekkäästi ja kotijoukkue keräsi 22 syöttöpistettä.
– Pysyimme suunnitelmassamme. Kaikki pelasivat hyvin ja flow säilyi koko 40 minuutin ajan, Bisonsin tehomies John Williamson tuumi.
Biisonien hukassa ollut heittopeli löytyi lopulta. Heittoprosentit olivat hienot kautta linjan (2p. 59,6 %, 3p. 43,5 % ja 1p. 84,6 %). Jokainen Biisonipelaaja pääsi pisteille
– Parissa viimeisessä harjoituksessamme olemme keskittyneet hyökkäyspään sujuvuuteen. Se näkyi kentällä, Williamson kertoi.
Bisons ei ollut koko joukkueellaan pelissä, sillä Carl Lindbom oli kipeänä. Loimaalaisia oli muitakin puolikuntoisina, mutta he pelasivat kuitenkin. Myös valmentaja Greg Gibson oli flunssan kourissa.
– Muutama jätkä oli vähän kipeänä ja Calle puuttui kokonaan. Ehkä muutama kaveri ajatteli, että pitää kantaa enemmän vastuuta, Iisalo pohdiskeli hienon peli-ilmeen taustaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa