Suomen miesten Susijengiä ja venäläistä BC Himkiä edustava MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 25, on valittu Suomen Urheilutoimittajien Liiton valinnoissa vuoden koripalloilijaksi jo kolmantena vuonna perättäin.

Vuosi 2013 oli Koposelle hänen uransa menestyksekkäimpiä. Viime kaudella ensiesiintymisensä Euroliigassa tehnyt Koponen väläytteli osaamistaan BC Himkin väkivahvassa takakentässä ja eteni joukkueineen Euroliigan 16 parhaan joukkoon sekä Itä-Euroopan kivikovan VTB-liigan välieriin.

Yksilötasolla Koposen kauden 2012/13 tähtihetki koitti maaliskuussa, kun hän rankaisi Euroliigassa turkkilaista huippuseura Fenerbahce Istanbulia 23 pisteellä ja seitsemällä syötöllä Himkin nautiskellessa 99–76-voiton. Koponen valittiin Fenerbahce-pelin myötä Euroliigan viikon pelaajaksi vain kolmantena suomalaispelaajana kautta aikain Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon jalanjäljillä.

Kesällä Koponen kunnostautui Suomen Susijengin ”alfasutena” johdattamalla joukkueensa EM-kisojen yhdeksänneksi. Koponen loisti yksilötasolla voittamalla kisojen riistotilaston, sijoittumalla syöttötilastossa toiseksi ja pistetilastossakin 11. sijalle.

Susijengi kuittasi Koposen johdolla EM-kisoissa voitot MM-hopeamitalisti Turkista, olympiapronssimitalisti Venäjästä, koripallon suurmaa Kreikasta, kisaisäntä Sloveniasta sekä tulevaisuuden joukkueisiin lukeutuvasta Ruotsista.

Syyskaudella 2013/14 Koponen on kuulunut BC Himkin johtohahmoihin joukkueen edetessä voitosta voittoon. Himki voitti syksyllä kymmenestä Eurocupissa pelaamastaan ottelusta yhdeksän sekä kaikki kymmenen VTB-liigan otteluaan Koposen pelatessa joukkueensa suurimpia minuutteja. Lokakuussa Koponen valittiin lisäksi VTB-liigan kuukauden tähdistöviisikkoon.

Kirsikkana kakun päälle FIBA Eurooppa nimitti Koposen ehdolle FIBA Euroopan vuoden pelaajaksi ensimmäisenä suomalaispelaajana kautta aikain. Koposen lisäksi vuoden pelaajan palkinnosta kisaavat mm. maailman huippunimet Tony Parker (Ranska) ja Marc Gasol (Espanja). FIBA Euroopan vuoden pelaajan palkinnon yleisöäänestysvaihe on yhä käynnissä FIBA:n verkkosivuilla.

Vuoden koripalloilijan valinta on Petteri Koposelle uran neljäs. Aiemmat tulivat vuosina 2008, 2011 ja 2012. Kaikkien aikojen eniten valintoja vuoden koripalloilijaksi on napsinut Hanno Möttölä, joille palkinto on irronnut kahdeksan kertaa.

Koponen, Susijengi ja hallitseva mestari sekä Eurocupissa terävästi pelannut Loimaa Bisons ovat ehdolla myös muissa palkintokategorioissa Suomen Urheilugaalassa.