Greg Gibson: ” Toivottavasti henkisen puolen osalta tämä voitto teki hyvää”

Nilan Bisons palasi voittokantaan lauantaina, kun se rynni Kauhajoen Karhun yli 27 pisteellä. Loppulukemiksi kirjattiin 88-61.
Karhu tuli otteluun hyvin latautuneena ja veikin ottelun alkuminuutteja. Bisons nappasi johtoaseman kuitenkin jo ensimmäisen neljänneksen loppuun ja takasi tulevan voittonsa viimeistään kolmannella neljänneksellä.
Parhaan pelinsä pitkään aikaan pelannut Mikko Koivisto masinoi Biisonien 13-0 –runin ja vei loimaalaiset 19 pisteen johtoon. Karhu ei enää toennut vaan sarjapisteet jäivät Loimaalle.
– Ensimmäisellä puoliskolla hävisimme paljon 1 vs. 1 –tilanteita. Olen tyytyväinen, että pystyimme parantamaan kolmanteen erään, päävalmentaja Greg Gibson pohti Bisonsin sivuilla.
– Toivottavasti henkisen puolen osalta tämä voitto teki hyvää, hän tokaisi.
Karhun Ari Tammivaara näki tappion syynä miespulan ja epätavallisen roolituksen.
– Alkoi energia loppumaan ja lopulta miehetkin loppumaan. Hankins-Cole joutui pelaamaan kolmospaikalla, mitä se ei ole ikinä pelannut, hän kertoi.
Karhu joutui peluuttamaan miehiä epätavanomaisilla paikoilla, koska heitä puuttuivat pallonkäsittelijät. Bojan Sarcevic ja Niko Mattila olivat sivussa. Myös Biisonien Antto Nikkarinen katseli peliä vaihtopenkiltä kyynärsauvat kainalossa.
– Jotain toista vastustajaa vastaan olisimme voineet roikkua mukana, mutta ei Biisoneita, Tammivaara tiivisti.
Ottelussa nähtiin harvinaisen paljon näyttäviä donkkeja. Kotijoukkueen neljä ensimmäistä koria viimeisellä jaksolla olivat donkkeja.
Biisonien parhaita olivat kapteeni-Koivisto (16/3/1/2r) sekä Frank Robinson (11/4/3/2r/1t). Robinson pelasi parhaan ottelunsa liikuntahallissa tähän mennessä.
– Iso asia meille tänään oli, että saatiin Mikko Koivisto onnistumaan. Saimme pelattua hänet vapaaksi ja palloa hänelle. Hän sitten säkitti ja saatiin revittyä eroa, Ilpo Pehkonen riemuitsi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt