NBA:n lauantain ja sunnuntain välisen yön kärkikamppailu Indianan ja LA Clippersin välillä päättyi kotijoukkueen selvään voittoon. Milwaukeen ja New Orleansin tappioputket puolestaan venyivät jo kahdeksaan otteluun.

Indiana otti itäisen konferenssin kärkikamppailussa Clippersia vastaan tahtipuikon haltuunsa heti alusta, vei ensimmäisen neljänneksen kymmenen pisteen erolla ja johti puoliajalla jo 57-41. Clippers kavensi eroa kolmannella neljänneksellä, mutta kotivoitto ei ollut missään vaiheessa toden teolla uhattuna. Pacersin kymmenennen perättäisen kotivoiton pääarkkitehtinä hääri 36 pistettä upottanut Paul George.

Läntisen konferenssin kärkijoukkue Portland venytti voittoputkensa viiteen otteluun hakemalla voiton Dallasista selvin numeroin. Trail Blazersin 127 pistettä olivat myös kierroksen korkein pistemäärä ja joukkue ylitti sadan pisteen rajaan harvinaisesti jo kolmannella neljänneksellä, jonka jälkeen numerot olivat murskaavat 104-70. Lopussa Dallas pääsi hiukan kaunistelemaan lukemia. Portland upotti koreja todella laajalla rintamalla LaMarcus Aldridge 30 pisteellä ahneimpana.

Houston jatkoi Milwaukeen synkkää tappioputkea 114-104-voitollaan. Merkillepantavaa oli James Hardenin jääminen ”vain” 22 pisteeseen ja Rocketsin parhaaksi pistemieheksi nousikin uransa piste-ennätyksen 36 pistettä pussittanut Terrence Jones.

New Orleansin tappioputki jatkui Milwaukeen tapaan, kun Golden State haki New Orleans Arenalta pisteet korilukemin 87-97.

Suomalaisittain ilahduttavaa oli Eric Murphyn pääseminen myös pelaamaan Chicagon vaihtopenkiltä. Chicago murskasi Philadelphian ja Murphy keräsi peliaikaa 4.20 kuitenkin ilman tehopisteitä.

NBA:n yön kierroksen tulokset:
Indiana–Clippers 106–92
Washington–Detroit 98–104
Charlotte–Miami 96–104
Houston–Milwaukee 114–104
Chicago–Philadelphia 103–78
Minnesota–Utah 98–72
New Orleans–Golden State 87–97
Dallas–Portland 111–127