Eurocupin jatkolohkot saatiin keskiviikkona päätökseen ja Petteri Koposen BC Himki otti selkeän voiton ja Sasu Salinin Olimpija taipui Budivelnikille dramaattisessa ottelussa.

BC Himki siirsi voittoputkensa jo neljännelle kymmenluvulle päättämällä Eurocupin jatkosarjan vakuuttavalla 86-66 (56-28)-voitolla Maccabi Haifasta. Koponen johti Himkin tulitusta 19 pisteellään.

Voittajien tehokkain oli Koponen, joka rankaisi Haifaa 19 pisteellä, neljällä levypallolla, kolmella riistolla ja yhdellä syötöllä vain 21 minuutissa.

Himki kohtaa Eurocupin neljännesvälierissä espanjalaisen Valencian. Kaksiosaiset neljännesvälierät pelataan 4.-12. maaliskuuta, ja kahden ottelun yhteistulos määrittelee puolivälieriin etenevän joukkueen.

Sasu Salinin Union Olimpija päätti Eurocup-kautensa myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa kotikentällään Ljubljanan Stozice Areenalla ukrainalaista Budivelnik Kiovaa vastaan.

Olimpija johti vielä pistein 80–79 kolme minuuttia ennen loppua ennen tipahtamistaan viiden pisteen takaa-ajoasemaan, eikä Salinin onnistunut kolmonenkaan enää palauttanut kotijoukkuetta johtoon. Olimpija taipui lopulta 83–87 (40–45).

Salin keräsi kauden viimeisessä Eurocup-ottelussaan saldokseen 24 minuutissa kolme pistettä ja yhden syötön.

Ottelun päätöshetkillä nähtiin dramaattisia hetkiä, kun suivaantunut katsoja hyökkäsi erotuomarien kimppuun. Lue lisää täältä.

Union Olimpija Ljubjana pelasi Eurocup-kauden 2013/14 aikana 16 ottelua ja voitti niistä kahdeksan.

Salinin Eurocup-debyyttikausi oli kaikin puolin mallikas. ”Malmin Roskisdyykkari” veti Olimpijan peliasun ylleen kaikissa 16 ottelussa ja viimeisteli joukkueelleen 10,9 pistettä, 2,4 levypalloa ja 1,5 syöttöä ottelua kohden.

Lisäksi Salin palkittiin Eurocupin viikon 7 arvokkaimpana pelaajana. Salin upotti Eurocupin alkusarjan seitsemännellä kierroksella ranskalaista Villeurbannea vastaan 24 pistettä.