Suomalaisvalmentaja haluaa jatkaa Tanskassa
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaisvalmentaja Ville Tuominen on tehnyt hyvää työtä Tanskassa Bakken Bearsin riveissä. Joukkue selvitti historiallisesti tiensä jatkoon EuroChallengessa ja voitti runkosarjan. Tuominen haluaa jatkaa aloittamaansa työtä myös ensi kaudella.
Tuomisen mukaan hänen jatkonsa joukkueen penkin päässä on todennäköistä.
– Jos ei nyt ihan poskelleen mene, niin jatkan täällä. Tässä on joka vuosi tullut vaihdettua joukkuetta, että olisi mukavampi rakentaa jotain pysyvämpää. Seurajohdolta on tullut viestiä, että myös ensi kaudella osallistuisimme europeleihin, Tuominen valottaa SuomiKoris-sivuston haastattelussa.
– Tykkään olla täällä kovasti. Seura on hoitanut kaikki asiat viimeisen päälle, seurassa on hyviä ihmisiä ympärillä ja kaupunki on mukava.
Bears selvisi hienosti tiensä EuroChallengen alkulohkosta jatkoon, mutta tie tyssäsi jatkolohkossa. Kokonaisuudessaan europelit olivat seuralle menestys myös muutenkin kuin pelillisesti.
– Meidän europeleissä kävi sellaiset 1400-1500 katsojaa, joka on suunnilleen samaa tasoa mitä käy pudotuspeleissä. Normaalipeleissä käy noin 900, joten se oli todella merkittävä nousu keskelle kautta ja todella positiivinen asia.
– Meidän menestys sai paljon positiivista julkisuutta myös kaupungin ulkopuolella ja se oli tanskalaiselle koripallolle hyvää mainosta. Sellaistakin viestiä tuli sellaisilta jotka toivovat meidän yleensä häviävän pudotuspeleissä, toivoivat meille nyt menestystä Euroopassa.
Tuomisella on käsissään palikat rakentaa pitkällä tähtäimellä menestyvää joukkuetta ja sitä projektia hän tahtoisi lähteä vetämään.
– Tässä on vielä vaikka kuinka paljon asioita mitä voisi tehdä. Meillä on farmijoukkue ykkösdivarissa jossa pelaa junnuja ja he näyttivät viimeisessä runkosarjan pelissä olevansa pelimiehiä. On kiva päästä rakentamaan jotain. Täällä on pitkän tähtäimen suunnitelma eikä tarvitse peluuttaa vain kolmekymppisiä pelaajia, Tuominen heittää.
Bears aloittaa Tanskan liigan pudotuspelit keskiviikkona Aalborgia vastaan.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- James Hardenille iso merkkipaalu
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse